Hiljainen hyväksyntä

 

Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Hiljainen hyväksyntä muuttaa kiusaamisen sallituksi. Oletko sinä hiljainen hyväksyjä? Nieletkö kaikki vääryydet mukisematta? Käännätkö aina toisen posken, koska niin meidät on ohjelmoitu tekemään. Kiltit tytöt ja pojat pääsevät taivaaseen...tuhmat pääsee minne vaan 😉

Täällä meidän armaassa lintukodossamme vallitsee, hiljaisen hyväksynnän ilmapiiri.

Ikävistä, negatiivisista asioista ja epäkohdista ei saa puhua, sillä vaikeneminen on kultaa.

Älä puutu, älä suutu, älä tuomitse. Ole myötätuntoinen, sopeudu laumaan, älä sooloile, älä ajattele omilla aivoillasi.

Sitähän mediakin tekee koko ajan, aivopesee vaikenemalla suomalaiset tietämättömyyden kuplaan. Uinu, uinu ruususen unta, sillä silloin sinua on helpompi hallita.

Henkiset ihmisetkin vaientavat ja syyllistävät niitä ihmisiä, jotka uskaltautuvat puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin.

Meidän ryhmässä saa puhua vain positiivisia asioita. Lillutaan yhdessä valossa ja rakkaudessa ja ollaan hiljaa lällälää.

Peukut, hymynaamat ja sydämenkuvat vilisevät silmissämme, kun piiloudumme naamareiden taakse.

Siis ihan oikeasti. Jos suoraan sanotaan, niin pakkopositiivisuus, oksettaa mua 🤮 

Minä en halua olla enää hiljaa. En voi katsoa sivusta, kun jotain toista ihmistä kiusataan. En voi ummistaa silmiäni maailman pahuudelta. En voi olla hiljainen hyväksyjä, vaikka puuttumalla asioihin pilaisin jonkun toisen oppiläksyt. Sori siitä. 

En voi vääntää kasvojani väkisin hymyyn ja uskotella itselleni ja muille, että maailmassa kaikki on hyvin. Vaaleanpunaisessa unelmahötössä kelluminen on pelkkää valheellista illuusiota. Meillä kaikilla on oikeus puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja sanoa ruma sana niin kuin se on. 

Olen sitä mieltä, että henkisissä piireissä liikkuu paljon kaikenlaista "eksytys potaskaa", joka vie meitä ihan väärään suuntaan. 

Valo ja rakkaus ovat ihan ok, mutta joku raja pitäis olla tällä henkisellä hömpälläkin. Nimenomaan, rajat ovat rakkautta.

Olen kulkenut siellä ja täällä ja etsinyt paikkaani täällä telluksella, mutta joka ryhmässä törmään siihen, että en minä kuulu tännekään.

Nämä ihmiset eivät ole minun sielunperhettäni. 

Ehkä sielunperheeni on tuolla verhon takana, jossain toisessa maailmassa. Mene ja tiedä.

Yskin edelleenkin tätä kirjoittaessani "keuhkonpalasia" pellolle. Ehkä se on kurkkuchakrani puhdistusreaktio, koska en jaksa enää pitää mölyjä mahassani. Olen ollut liian kauan hiljaa ja nyt on aika huutaa, vaikka sitten siihen tyynyyn, jos ei muualla saa ääntänsä kuuluviin.

Vanhan vuoden loppu lähenee ja uusi vuosi on kohta alkamassa. Mitä se tuo tullessaan, sen näemme sitten aikanaan. Kiitos kaikille tästä vuodesta ja sori siitä, jos olen liikaa räksyttänyt. Tehdään yhdessä, ensi vuodesta, parempi meille kaikille.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille

✨💖🤗💖✨

Anna valosi loistaa 🌞🙃🌞

Puhu omaa totuuttasi 🧡😉🧡

Anna hyvän kiertää 🎀🌹🎀

T: Merja