Voimakas pelkoreaktio

 

 

Minulle tapahtui maanantaina, joku ihmeellinen, voimakas pelkoreaktio, jollaista en ole koskaan aikaisemmin kokenut.

 

Eräs naishenkilö, joka on lähtenyt elämästäni ovet paukkuen oli soittanut vahingossa puhelimeeni ja nähtyäni hänen nimensä, sydämeni alkoi hakata hullun lailla.

Samantien kädet alkoivat täristä, tuli todella huono olo ja tuntui siltä, että kehostani katosivat kaikki voimat.

Tuo voimattomuuden tunne kesti monta tuntia, ennen kuin tilanne rauhottui ja voimat palasivat ennalleen.

En pelkää kyseistä henkilöä, vaikka hän korona-ajan myötä muuttui niin "hulluksi", että häneen oli pakko ottaa etäisyyttä ja lopulta välimme katkesivat kokonaan.

 

Tuo reaktio yllätti minut täysin voimakkuudellaan ja näin jälkeenpäin ajattelen, että se oli varmaan jonkun vanhan, naisiin ja kiusaamiseen liittyvän trauman purkua. 

 

Toivottavasti tuo kokemus korjasi särkyneen sydämen haavoja ja poisti tiedostamattomia pelkojani.

Ehkä nuo pelot liittyvät nyt tähän aikaan ja muuttuvaan maailmaan, sillä joka paikassa on alettu pelotella ihmisiä sillä, että tekoäly kyttää jokaista sanaasi ja tekoasi.

Jotkut varoittelevat, että ei kannata puhua, eikä kirjoittaa mitään sellaista, jolla voit aiheuttaa itsellesi ongelmia.

Eli parempi olis pitää mölyt mahassaan ja olla olematta mitään mieltä mistään.

Siis ihan oikeasti, annetaanko periksi ja vaivutaan hissuttelemaan pelkojen maailmaan.

 

Sorry, mutta ei pelota, enkä aio alkaa harkita jokaista sanaani ja tekoani. Mulle on ihan yks paskan hailea, jos tekoäly tai joku muukin taho kyttää sanojani. Suoraan sanottuna se on heidän ongelmansa. En aio todellakaan alistua tuollaiseen mielivaltaiseen sananvapauden riistoon.

Olen kasvanut toukasta perhoseksi, eikä tekoälyllä pelottelu katko uusia, vahvoja siipiäni.

Niin kauan, kun mulla peukalo heiluu, niin en aio alistua mihinkään mielivaltaiseen pakotukseen ja riistoon, joita tämä sairas yhteiskunta yrittää päämme menoksi keksiä.

Minulla on vielä jälellä aimo annos sitä aitoa suomalaista, esivanhemmiltani saatua sisua ja tiukan paikan tullen aion valjastaa sen käyttööni.

Joten tekoälyllä pelottelijat ja muutkin vapauden riistäjät...pitäkää tunkkinne. Minun puolestani voitte työntää typerät sääntönne, sinne minne päivä ei paista. Ugh...olen puhunut 🤣💦
 

 

 

Aurinkoisia syyspäiviä 🍁🏵️🤗🌞🍁

 

 Anna valosi loistaa 💫🐦‍🔥🌞💖💫 

 

Laita hyvä kiertämään 💝💐💖🌞💖 

 

 T: Merja 

Disclosure day

 

 

Kävin heinäkuussa katsomassa Disclosure day leffan ja olihan se ihan mielenkiintoinen, vaikka itselle nämä ufojutut ovat jotenkin jo niin tuttua tarinaa, ettei niistä mitään ihmeellisiä yllätyksiä tunnu tulevan.

 

Eli enimmäkseen samaa juttua, jota olen jo monta vuotta seurannut.

Hyviksien ja pahiksien taistelua ja valheiden paljastusten jarruttamista ja piilottelua.

Eihän nämä ufopaljastuksetkaan tunnu kovin huimaa vauhtia etenevän, eivätkä ainakaan täällä meidän mediassa. 

Täällä niistä ei hiiskuta sanaakaan, niin kuin ei mistään muustakaan, mitä maailmalla oikeasti tapahtuu.

Itselle leffan hätkädyttävin kohta liittyi viljapeltokuvioihin. Se oli jotenkin vaan niin hienoa. 

 

Ihan kuin olisin itse ollut pellon keskellä ja kuviot alkoivat syntyä ympärilleni. Huikeaa...siinä vaiheessa tuli ihan kylmät väreet.

 

Itselleni tapahtuu edelleenkin kaikenlaisia outoja kokemuksia, sekä yöllä, että päivällä.

Yöllisiä näkökentän aktivointeja on taas alkanut tulla sen jälkeen, kun yöt alkoivat pimentyä.

Pari päivää sitten näin makuuhuoneen katossa kummallisen, pyörivän värivalokuvion, joka näytti ihan portaalilta ja erilaiset varjohahmot liikkuivat katossa ja pitkin seiniä.

Siinä oli jotain uutta värinää ja energiaa ja ihmettelin sitä, silmät suurina.

Muutamien viime viikkojan aikana olen nähnyt paljon outoja unia liittyen ufoihin ja muihin yliaistillisiin kokemuksiin.

Eräässä unessa valtava, koko taivaan peittävä ufo laskeutui puiden latvojen ylle ja kaksi olentoa tuli vierailulle, mutta en pystynyt näkemään heidän kasvojaan. 

 

Alus oli hopeanharmaa, kolmion muotoinen ja sen kyljissä oli kirkkaita valoja. Muut ympärilläni olevat ihmiset eivät nähneet koko alusta, vaikka yritin sitä heille osoittaa.

Toisessa unessa kohosin taivaalle, aina vaan ylöspäin ja näin ympärilläni vain kirkasta valoa, tyhjyyden keskellä. Liikkuminen oli niin nopeaa, että se tuntui vatsanpohjassa. Katselin alas maailmaan, jossa kaduilla olevat ihmiset pienenivät ja katosivat lopulta kokonaan.

 

Unet ovat olleet aika sekavia ja täynnä tapahtumia, joista en jälkeenpäin meinaa muistaa paljon mitään.

Kuljen edelleen paljon intuition ohjauksessa ja valojoukkojen merkkejä seuraten. 

Höyheniä pöllyää päivittäisille poluilleni jatkuvasti ja monenlaisia muitakin merkkejä ilmestyy näköpiiriin harvase päivä. 

Olen edelleen tehnyt tiuhaa tahtia päivityksiä Instagramiin nimellä sanavelh0, jos olet siellä, tule moikkaamaan.

Insta on jotenkin helpompi ja vähemmän aikaa vievä alausta, kuin tämä blogi, joten tämän kirjoittaminen takkuilee edelleen.

 

Tuntuu, että aika menee niin nopeasti, ettei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi. Olen ottanut tosi paljon valokuvia ja tehnyt "tyhjäpäistä" taidettani ja jakanut niitä instaan, lyhyiden kirjoitusten myötä. 

Mutta ehkä nyt syksyn ja talven tullen ehdin kirjoittamaan tännekin aina välillä juttuja ja voisin jakaa näitä omia valokuvia ja taiteilujani postausten mukana.

 

 

Aurinkoisia syyspäiviä 🏵️🍄🍂🍁🏵️

 Anna valosi loistaa 💫🐦‍🔥🤗🌞

 

 

 Laita hyvä kiertämään 💖💐💝🌹🌞 

 

 

T: Merja 

 

                                                                        

 

Sielunsiskot

 

 

Kiusaaminen on se ikävä asia, joka aina silloin tällöin pomppaa silmille. Ja paras ajankohta tälle keskustelulle on tietenkin juuri se, kun koulut ovat alkamassa.

 

Katselin aamulla Youtubesta lyhyen videon, jossa puhuttiin meihin valopäihin kohdistuvista valheista ja jatkuvasta häirinnästä.

Jotkut "sielunsiskot" ovat ottaneet asiakseen mustamaalata milloin ketäkin viestintuojaa ja usein nämä parjaajat jatkavat toimiaan niin kauan, että saavat kiusatun heittämään hanskat tiskiin.

Näihin narsisteihin ei tehoa hyvä, eikä paha.

 

Ikävää on, että meidän valopäidenkin joukko rakoilee niin pahasti, ettei meistä ole näköjään tukemaan toisiamme, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

 

Jokainen tuijottaa vain omaa napaansa, eikä halua ottaa osaa jonkun toisen ongelmiin.

Kiusattu jätetään selviytymään aina yksin ja pahimmassa tapauksessa, potkitaan vielä vähän lisää maassa makaavaa.

Ympärillä olevat ihmiset sulkevat silmänsä, korvansa ja suunsa 🙈🙉🙊

 

Tässä maailman onnellisimmassa kansassa on kyllä jotain pahasti pielessä, sillä kiusaaminen on täällä Suomessa paljon pahempi ongelma, kuin myönnetään. Täällä ei osata iloita toisen menestyksestä, ollaan kateellisia ja nostetaan omaa egoa, polkemalla toisia alaspäin.

 

Edelleenkään ongelmiin ei puututa, tai jos puututaan, niin kiusaaja on se, jota aletaan paapoa.

Näitä kotiemme pikku nussukoita on kohdeltu väärin, heillä on paha mieli ja on ilmeisesti ihan oikeutettua, että he saavat purkaa kaiken paskan kanssaihmisiin.

Kiusattujen on vaan parempi sietää ja sopeutua, tai kasvattaa paksumpi nahka, etteivät turhista hätkähdä.

 

Moni keskustelua seuraavakin huutelee vierestä, että älä välitä kiusaamisesta, anna mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihan niin kuin se ongelma sillä paranisi. Ja jotkut vielä kehtaavat väittää, että se on sun oma vika, jos sua kiusataan. Hitto mitä paskaa ihan oikeesti.

 

Edelleenkin kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, tai työpaikkaa ja nämä narsistit saavat jatkaa rauhassa toimintaansa ja etsiä aina uuden uhrin.

Sama ralli tuntuu pyörivän maailman tappiin asti, eikä kukaan laita tikkua ristiin asioiden korjaamiseksi.

Asiat lakaistaan maton alle, kunnes ne nousevat taas otsikoihin jonkun nuoren itsemurhan, tai kouluampumisen seurauksena.

Sitten kyllä siunaillaan ja päivitellään, miten ihmeessä kukaan ei ole huomannut, että jotain oppilasta on kiusattu jatkuvasti jo kymmenen vuotta. 

Hallitus päättää taas kerran, että nyt tästä eteenpäin, joka paikassa on nollatoleranssi kiusaamiselle. Tehdään paperilla sitä ja tätä, mutta käytännössä mikään ei muutu ja hetken päästä koko asia unohdetaan.

 

Kiusattua ei kukaan kuule, eikä näe. 

Hän on näkymätön, yksinäinen vaeltaja, joka venyy ja sopeutuu, kunnes lopulta ei enää jaksa, tai päässä naksahtaa lopullisesti.

Raamatussa sanotaan: Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.

Mutta ikävä kyllä nämä kiusaajat tietävät tasan tarkkaan, mitä tekevät. Jokainen sana ja teko on tarkoin harkittu. Ja jokainen toisen selkään isketty puukko on yön pimeinä tunteina teroittettu. 

Anteeksi voin kyllä antaa, mutten ikinä tule hyväksymään yhdenkään kiusaajan tekoja. Ei ole olemassa mitään pätevää syytä sille, että olisi oikeutettu kiusaamaan ketään toista ihmistä, missään tilanteessa. 

 Kiusaaminen on aina väärin.

 

Toivon, että voisimme jonain päivänä sulkea yhdessä sen oven, jonka takana paha asuu.

 

Aurinkoisia kesäpäiviä 🌞🌸🌼🌷

 

Anna valosi loistaa 💖😍💫💖

 

Laita hyvä kiertämään 💖💫💖 

 

T: Merja 

Helteisiä höpinöitä

 

Heipä hei, täällä ollaan taas pitkästä aikaa. Kesä on mennyt niin nopeasti, ettei ole ehtinyt edes tätä blogia päivittää. Tuntuu olevan koko ajan niin paljon muuta tekemistä, ettei viitsi edes läppäriä avata.
 

Oli taas ihan jännää huomata, että täällä on ollut paljon seuraajia lukemassa entisiä juttuja, vaikken ole edes uusia kirjoittanut.

Kiitos siitä 💐🤗💖 

Jotenkin on aika hassua, että täällä tuntuu käyvän enemmän ihmisiä silloin, kun minä pysyn täältä pois.

 

 

Tiedä sitten onko se merkki siitä, että olis parempi olla kirjoittamatta yhtään mitään. 😂

 

Paljon kaikenlaista on kesän aikana tapahtunut, sekä omassa elämässä, että maailmalla.

Mutta jotenkin tuntuu siltä, että kaikki etenee ärsyttävän hitaasti ja laittaisin mieluusti vauhtia, joka hommaan.

Kaikenlaisia paljastuksia tihkuu vain tipoittain ja valtamediassa ei oikeastaan ollenkaan.

Sama eksytys ja asioiden piilottelu jatkuu aina vaan, ainakin täällä Suomessa.

Meitä pidetään edelleenkin kuin vauvoja kapaloissa, hyssytellään ja vaietaan kaikesta, ettei kansa vaan vahingossakaan heräisi, tai alkaisia ajatella omilla aivoillaan.

Ufopaljastukset eivät ole ylittäneet täällä takapajulassa kertaakaan uutiskynnystä, eikä muistakaan maailmalla tapahtuvista asioista kerrota yhtään mitään.

 

Venäjän hyökkäyssotaa toitotetaan edelleen, joka päivä, joka tuutista ja Ukrainan voitokkaita pommituksia hehkutetaan, niin kuin ne olisivat hyvä asia.

 

Minun ymmärrykseeni ei mahdu se, että toisten sallitaan tappaa viattomia ihmisiä ja toisten ei.

Sota ja tappaminen on aina väärin ja sen lietsominen on ihan hanurista kotoisin.

Ihmetyttää kyllä miten alas valtamedia voi oikein vajota ja kuka sitä täällä maailman onnellisimmassa maassa oikein johtaa.

Maamme hallituksen touhuista ei ole kyllä edelleenkään mitään hyvää sanottavaa, joten ehkä on parempi olla hiljaa.

Sama pellesirkus tuntuu jatkuvan maailman tappiin asti ja kansa on ilmeisesti siihen täysin tyytyväinen, kun kukaan ei saa suutansa auki, eikä laita muutenkaan tikkua ristiin asioiden korjaamiseksi.

 

Ehkä asioiden pitää kurjistua vielä entisestään ja köyhien kyykytystä tarvitaan lisää, ennen kuin ihmiset lähtevät liikkeelle kotisohviltaan ja alkavat vaatia jotain järkeä näiden selkärangattomien matelijoiden puuhiin. No, sitä ilonpäivää odotellessä...

 

Mukavaa kesän jatkoa 💖🌺🤗🌺💖

 

 Anna valosi loistaa 💫🌞🐦‍🔥💫🌞

  

Laita hyvä kiertämään 🌹💝💐💖

 

 

T: Merja 

 

Oletko valmis?

 

 

Ufot tulee, oletko valmis? Tai eivät ne tule, ne ovat olleet täällä aina, jo kauan ennen meitä. Mutta tällä hetkellä ihmiset syynäävät silmä tarkkana paljastuvia ufotiedostoja ja tuntuu siltä, että kaikki toitottavat tätä ilosanomaa, kukin omalla kanavallaan.

 

Vihdoinkin, asiat alkavat paljastua ja maailmanlaajuinen mysteeri avaruuden muukalaisista tuodaan ihmisten tietoisuuteen.

Olen odottanut tätä koko pitkän ikäni ja miettinyt miltä tuntuu, kun se lopulta tapahtuu.

Alkuinnostuksen jälkeen tilanne on hieman tasaantunut ja toisaalta on ehkä vähän surullistakin, että tämä tavallinen ihmiselämä on kohta taakse jäänyttä, eikä entiseen ole enää paluuta. 

 

Palapeli on vihdoin käännetty oikeinpäin ja palaset alkavat loksahdella paikoilleen, yksi kerrallaan. Kokonaiskuva hahmottuu pikku hiljaa silmiemme edessä.  

  

Keitä me oikeasti olemme ja miksi olemme täällä?

Miksi tämä ihmiselämä on välillä tuntunut niin vaikealta ja miksi tänne kuulumattomuuden tunne on  usein vallannut mielen.

On ollut vaikeaa ymmärtää joitakin ihmiselämään kuuluvia "rituaaleja" ja todella hankalaa yrittää sopeutua joukkoon.

Vasta nyt jälkeenpäin ymmärtää, ettei tähän sairaaseen yhteiskuntaa ole edes ollut tarkoitus sopeutua.

 

 

Sen ulkopuolelle jääminen ja pikku hiljaa tarkkailijan asemaan siirtyminen on ollut tarkoituksenmukaista. Kaipaus jonnekin muualle, parempaan maailmaan on kulkenut mukana lapsuudesta asti. Sotaisa ja vihamielinen ihmiskunta on tuntunut aina jotenkin vieraalta ja vastenmieliseltä. 

 

Luonnon keskellä samoilu ja tähtiin tuijottelu on ollut usein ainoa asia, joka on rauhoittanut mielen ja ylipäätään kiinnostanut.

Kaiken muun tästä sekopäisestä maailmasta olis voinut vetää vessanpöntöstä alas.

Tottakai tämä ihmiselämän ihanuus ja kurjuus on ollut tarkoituksenmukaista ja todella opettavaista.

Mutta nyt olemme suurten muutosten edessä ja koko maailmankuvamme on sortumassa.

Mitä paljastusten myötä tapahtuu ja millaiseksi maailmamme muuttuu, sitä tuskin kukaan osaa edes aavistaa.

Se on selvää, etteivät kaikki ihmiset pysty sulattamaan uutisia muukalaisten olemassaolosta.

 

 

Osalle ihmisistä iskee varmaan jonkunlainen paniikki ja heidän aivonsa kieltäytyvät vastaanottamasta näitä uutisia. Mieli järkkyy ja sulkeutuu, sillä valheet ovat liian suuria ymmärrettäväksi.

 

Luultavasti suurimman järkytyksen kokevat ne raamattuun uskovat, joiden mielestä kaikki henget ovat demoneita ja joille jälleensyntymä on täysin mahdoton ajatus.

Tietysti myös se, että koko maailman on ollut kiedottuna valheiden verkkoon, aikojen alusta asti, saattaa olla joillekin liikaa.

Kun suomut putoilevat silmiltä, se saattaa aiheuttaa suunnatonta epätoivoa, pelkoa ja vihaa.

Se jää nätäväksi, kuinka tästä selviydymme.

Muutokset johtavat meitä kuitenkin kohti parempia aikoja, joten niihin kannattaa suhtautua avoimin mielin.

 

Ei meidän tarvitse pelätä mitään, sillä olemme koko ajan turvassa ja suojeluksessa.

On parasta yrittää luottaa siihen, että kaikki menee, juuri niin, kuin on tarkoitettu. Kaikki sujuu suuremman suunnitelman mukaan ja on turhaa vastustaa tapahtumia, joita emme kuitenkaan voi estää, tai muuttaa. Luotan siihen, että hyvä tästä vielä tulee, joten kuljetaan rohkeasti, vaikeuksien kautta voittoon. Ja tuetaan toisiamme matkan varrella, sillä olemme kaikki samassa veneessä.

 

Aurinkoista kevään jatkoa 🌞💖🤗💖

 

 

Anna valosi loistaa 💫😍💫

 

 Laita hyvä kiertämään ❤️💐🤗💝

 

 

 T: Merja

  

  

Naamioleikkiä

 

Heissulivei hengissä ollaan, vaikken ole tänne pitkään aikaan mitään kirjoittanutkaan. Jotenkin on tuntunut siltä, ettei ole ollut mitään sanomista, enkä tiedä onko nytkään, kunhan vaan omiani jupisen.

Yritin katsella youtubesta yhden valopään haastattelua, mutta päässä napsahti ja oli pakko lopettaa katsominen kesken.

Se tyyppi oli niin töykeä, ylimielinen ja täynnä itseään, että hänen käytöksensä alkoi suoraan sanottuna oksettaa 🤢🤮

Ihmiset ajattelevat usein, että jos joku esiintyy omalla nimellään ja kasvoillaan, hän on automaattisesti aito ja luotettava. Hitto mitä paskaa ihan oikeasti. 

Jos seuraat esim. meidän päättäjiämme, voiko heidän sanoihinsa ja tekoihinsa luottaa?

He valehtelevat koko ajan mennen tullen ja hymyilevät kirkkain silmin, vaikka puhuvat pelkkää palturia.

Ikävä kyllä heränneisiin, tietoisiin ihmisiin ei voi luottaa yhtään sen enempää, sillä hekin valehtelevat niin, että korvat lepattavat.

Tässä ajassa, kun naamarit riisutaan, heidän aitojen kasvojensa takaa saattaa paljastua, toinen todellisuus.

Yhtäkkiä sanat ja teot ovat täysin ristiriidassa keskenään.

Monet "valaistuneet gurut", jotka olemme nostaneet jalustalle, saattavat olla täysin jotain muuta, kuin sitä, mitä olemme kuvitelleet.

Valheellisten kasvojen takana ego huutaa, naama punaisenaan, että minä olen aina oikeassa. Minä tiedän kaikesta kaiken. Kaikki sanani ja tekoni tulevat aina valosta ja rakkaudesta. Minä olen suurin ja viisain, ehkä jopa Jumalasta seuraava.

Minua ei kiinnosta kenenkään muun ajatukset, tai kokemukset, sillä haluan, että koko maailma pyörii minun napani ympärillä.

Minä olen tehnyt sitä ja tätä ja minun saavutukseni ja tittelini ovat suurempia, kuin kenenkään muun.

Joten seuratkaa minua, nostakaa minut jalustalle ja kumartakaa, sillä minun sanani ovat tie totuuteen.

Tällaisten tyyppien aidot kasvot ovat vain feikkiä, naamioleikkiä ja paljon petollisemmat, kuin tuo naamari.

Sillä he tietävät tasan tarkkaan, mistä narusta pitää vetää, jos haluaa saavuttaa kanssaihmisten luottamuksen.

Egoistiset narsistit, ovat manipuloinnin mestareita.

Joten avatkaa silmänne näkemään ja korvanne kuulemaan.

Älkää uskoko sinisilmäisesti mitään, tai ketään tässä maailmassa.

Ei edes kauniita, viattomia kasvoja, jonka silmien takaa pilkahtaa tekohymy.

Kuunnelkaa sydämen ääntä ja intuitiota.

Käyttäkää erottelukykyä ja kyseenalaistakaa, ihan kaikki.

Sillä mikään, tai kukaan tässä hullussa maailmassa, ei ole sitä miltä näyttää.

Aurinkoista kevään jatkoa 💛🌸🤗🌸💛

Anna valosi loistaa 🌟🤩🌟

Laita hyvä kiertämään 💖💐💞💐💖

T: Merja

Lillumista välitilassa

 

Yhdessä laulussa lauletaan, hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot. Aika mieletön toive varsinkin tällaisena aikana, kun maailma on muutoksen kourissa ja meitä vaaditaan jatkuvasti muuttumaan sen mukana.

Katsoin eilen Launosen Antin uusinta videota, Uuden minuuden syntymä ja naureskelin itsekseni, koska enimmäkseen se osui ja upposi.

Tunnistan itsessäni edelleenkin, välitilassa lilluvan, muutosvastaisen sohvaperunan ominaisuuksia.

Isot muutokset elämässäni tapahtuvat todella harvoin ja useimmiten vasta viimeisen pakon edessä.

En tykkää yllätyksistä, suurista muutoksista, tai jatkuvasta vuoristoradasta, jota tämä hullu maailma meille nykyisin tarjoilee.

Elämän pitäisi mieluummin olla tasaista, rauhallista, riidatonta, mutkatonta, tuttua ja turvallista. Ja kaiken pitäisi sujua niin, kuin aina ennenkin.

Mutta tämä hullunkurinen ylösalaisin maailma muuttuu alati ja vaatii myös meitä muuttumaan.

Viime vuodet ovat opettaneet meitä sopeutumaan jatkuvaan muutokseen, sillä maailma saattaa heittää meidät hetkessä tuntemattomalle epämukavuusalueelle.

Tornit kaatuvat ja perustukset sortuvat, eikä entiseen ole enää paluuta.

Vaikka aika muutosvastainen olen ollutkin niin viimeistään siinä vaiheessa, kun seinät alkavat tulla vastaan, pystyn kyllä nopeisiinkin päätöksiin.

Hyppäsin vuonna 2013 pois oravanpyörästä kertaheitolla. Olin ollut silloisessa työpaikassa melkein 6-vuotta, mutta lopulta kaiken sen työpaikkakiusaamisen ym. takia tuli mitta täyteen.

Isäni kuoli vuonna 2011 ja äitini 2013 ja ehkä juuri näiden tapahtumien takia, olin valmis muihinkin muutoksiin.

Kävelin vaan yhtenä aamuna pomon huoneeseen ja sanoin, että kiitti mulle riitti. 

Pakkasin kamani ja astelin saman tien työpaikan ovesta ulos, ilman irtisanomisaikaa.

Nakkasin kiviä täynnä olevan selkäreppuni oven pieleen, huikkasin muutamalle työkaverille, että heippa ja työniloa.

Ja sitten suljin oven takanani, lopullisesti. Sen jälkeen olin vapaa, kuin taivaan lintu. Se oli mahtava tunne, vaikka hyppy tuntemattomaan, sillä hetkellä pelottikin.

Uutta työpaikkaa ei ollut tiedossa ja jouduin tietysti käymään työkkärissä ripitettävänä, saaden palkaksi, kolme kuukautta karenssia.

Mutta en ole katunut tuota päätöstä hetkeäkään, paremminkin ehkä sitä, että se olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin, eikä kärsiä viimeiseen asti.

Jonkun aikaa olin työttömänä ja sitten vaihdoin kokonaan alaa, tehden lyhyempää työpäivää. Ja pikkuhiljaa tilanne muuttui niin, että tein töitä vain sen verran, kun itse halusin.

Eli oranvanpyörässä pörrääminen oli minun kohdaltani, taakse jäänyttä elämää. Ja hyvä niin.

Viime vuosina olen yrittänyt opetella tekemään pieniä muutoksia pitkin matkaa, ettei kaikki asiat kaadu kertaromahduksella. 

Olen myös pakottanut itseni välillä epämukavuusalueelle, milloin missäkin asiassa.

 

Olen tehnyt siedätyshoitoa pikkuhiljaa, sillä maailma muuttuu koko ajan, halusin tai en.

Olen kyllä vuosien mittaan muuttunut sisäisesti varmaan paljonkin, mutta edelleenkin on todella helppo luisua takaisin tuttuun ja turvalliseen elämään ja vastustaa, ainakin suuria muutoksia. 

Tuskin minusta kovin muutosmyönteistä tulee koskaan, jos nyt tarvitsee tullakaan. Pääasia, että opin tekemään päätöksiä ja muuttamaan elämääni, aina silloin, kun se on tarpeellista, enkä jää hakkaamaan päätäni seinään, liian pitkäksi aikaa. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa 💖🤗💖

Anna valosi loistaa 🌞🌸🌞

Laita hyvä kiertämään 🙏💐💞💐🙏

T: Merja