Olin tänään koiran kanssa aamulenkillä ja sain taas kokea niin oudon tapahtuman, että oli pakko alkaa kirjoittamaan siitä.
Edessäni tien toisella puolella oli matalia kuusia ja mäntyjä ja katselin niiden latvojen yläpuolella olevaa harmaata taivasta.
Mieleeni tuli 3I/Atlas, joka ohittaa planeettamme huomenna.
Ajattelin, että toivottavasti tuotte meille muinaista viisautta ja kosmista tietoisuutta, joka avaa ihmisten ymmärrystä.
Tokaisin vielä, että olisi todella hienoa, jos voisin saada teihin yhteyden, joten tervetuloa minun maailmaani.
Olen kertonut aikaisemminkin, että aloin joku aika sitten hahmottaa isoja, harmaita palloja, samanvärisissä harmaissa pilvissä ja nyt aloin nähdä tuollaisen pallon liikkuvan puidenlatvojen yläpuolella.
Pallo, tai läiskä alkoi liikkua nopeasti alaspäin ja ohitti kuusenlatvan vasemmalta puolelta, nousten taas ylös ja pudottautuen uudelleen alas huimaa vauhtia.
Tämä tapahtui kolme kertaa ja seuraavaksi pallo laskeutui nopeasti kuusenlatvan oikealle puolelle ja toisti saman kaksi kertaa uudelleen.
Sen jälkeen pallo nousi taas ylös ja laskeutui nyt ihan hitaasti suoraan kuusen latvaan, toistaen myös tätä liikettä muutamia kertoja.
Tuijotin ihmeissäni taivasta ja pallo alkoi liikkua suoraan vasemmalle, sitten oikealle ja lopulta ylöspäin todella korkealle ja hitaasti alaspäin.
Sitten se alkoi pyöriä suurta ympyrää ja lopulta kulki jonkunlaista siksak kuviota ylös ja alas, välillä nopeasti ja välillä hitaasti.
Oli täysin tyyni keli, mutta yhtäkkiä tunsin tuulenvireen, joka alkoi heiluttaa vinhasti, keskenkasvuisten mäntyjen oksia edessäni. Muut puut eivät heiluneet.
Oksat heiluivat hetken aikaa ja pysähtyivät sitten paikoilleen.
Koko tämä tapahtumaketju kesti varmaan yli kymmenen minuuttia ja katselin sitä silmät pyöreinä, ihmetellen, mitä täällä oikein tapahtui.
Ihmiset ajattelevat usein, että minun pitäisi ottaa kuvia näistä tapahtumista, mutta en usko, että se olisi mahdollista, vaikka minulla sattuisi olemaan kamera mukana.
Näen nimittäin melkein, joka yö valoja ja värejä, mutta mieheni ei pysty näkemään niitä, joten en usko, että niitä voisi kuvata edes kameralla.
Sitä paitsi, jos ihmiset eivät usko tällaisia juttuja, niin eivät he usko kuviakaan, eikä niitä kyllä kannata uskoakaan, sillä suuri osa kuvista on nykyisin feikkejä ja tekoälyllä tehtyjä.
Joten ei ole kuvia, pelkästään vaan näitä henkilökohtaisia kokemuksia, joita yritän parhaani mukaan pukea sanoiksi. Ei näitä pysty järjellä selittämään, eikä ehkä tarvitsekaan. Nämä ovat outoja, hassuja kokemuksia, mutta olen todella kiitollinen, että saan kokea näitä, vaikken niiden tarkoitusta ymmärräkään. Toivottavasti nämä antavat myös sinulle jotain ajattelemisen aihetta ja piristystä päivääsi.
Aurinkoista viikon jatkoa
🌞💐🤗💐🌞
Anna valosi loistaa ✨❤️🔥🤩❤️🔥✨
Rauhaa päälle maan 🕊️💖🙏💖🕊️
T: Merja






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti