Yhdessä laulussa lauletaan, hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot. Aika mieletön toive varsinkin tällaisena aikana, kun maailma on muutoksen kourissa ja meitä vaaditaan jatkuvasti muuttumaan sen mukana.
Tunnistan itsessäni edelleenkin, välitilassa lilluvan, muutosvastaisen sohvaperunan ominaisuuksia.
Isot muutokset elämässäni tapahtuvat todella harvoin ja useimmiten vasta viimeisen pakon edessä.
En tykkää yllätyksistä, suurista muutoksista, tai jatkuvasta vuoristoradasta, jota tämä hullu maailma meille nykyisin tarjoilee.
Elämän pitäisi mieluummin olla tasaista, rauhallista, riidatonta, mutkatonta, tuttua ja turvallista. Ja kaiken pitäisi sujua niin, kuin aina ennenkin.
Viime vuodet ovat opettaneet meitä sopeutumaan jatkuvaan muutokseen, sillä maailma saattaa heittää meidät hetkessä tuntemattomalle epämukavuusalueelle.
Tornit kaatuvat ja perustukset sortuvat, eikä entiseen ole enää paluuta.
Vaikka aika muutosvastainen olen ollutkin niin viimeistään siinä vaiheessa, kun seinät alkavat tulla vastaan, pystyn kyllä nopeisiinkin päätöksiin.
Hyppäsin vuonna 2013 pois oravanpyörästä kertaheitolla. Olin ollut silloisessa työpaikassa melkein 6-vuotta, mutta lopulta kaiken sen työpaikkakiusaamisen ym. takia tuli mitta täyteen.
Kävelin vaan yhtenä aamuna pomon huoneeseen ja sanoin, että kiitti mulle riitti.
Pakkasin kamani ja astelin saman tien työpaikan ovesta ulos, ilman irtisanomisaikaa.
Nakkasin kiviä täynnä olevan selkäreppuni oven pieleen, huikkasin muutamalle työkaverille, että heippa ja työniloa.
Ja sitten suljin oven takanani, lopullisesti. Sen jälkeen olin vapaa, kuin taivaan lintu. Se oli mahtava tunne, vaikka hyppy tuntemattomaan, sillä hetkellä pelottikin.
Mutta en ole katunut tuota päätöstä hetkeäkään, paremminkin ehkä sitä, että se olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin, eikä kärsiä viimeiseen asti.
Jonkun aikaa olin työttömänä ja sitten vaihdoin kokonaan alaa, tehden lyhyempää työpäivää. Ja pikkuhiljaa tilanne muuttui niin, että tein töitä vain sen verran, kun itse halusin.
Eli oranvanpyörässä pörrääminen oli minun kohdaltani, taakse jäänyttä elämää. Ja hyvä niin.
Olen myös pakottanut itseni välillä epämukavuusalueelle, milloin missäkin asiassa.
Olen tehnyt siedätyshoitoa pikkuhiljaa, sillä maailma muuttuu koko ajan, halusin tai en.
Olen kyllä vuosien mittaan muuttunut sisäisesti varmaan paljonkin, mutta edelleenkin on todella helppo luisua takaisin tuttuun ja turvalliseen elämään ja vastustaa, ainakin suuria muutoksia.
Tuskin minusta kovin muutosmyönteistä tulee koskaan, jos nyt tarvitsee tullakaan. Pääasia, että opin tekemään päätöksiä ja muuttamaan elämääni, aina silloin, kun se on tarpeellista, enkä jää hakkaamaan päätäni seinään, liian pitkäksi aikaa.
Anna valosi loistaa 🌞🌸🌞
Laita hyvä kiertämään 🙏💐💞💐🙏
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti