Omassa kuplassa

 

Taas on uusi viikko alussa. Talvinen harmaus tunkeutuu sieluun ja sydämeen. Seison edelleen jarrupolkimen päällä, sillä en halua lähteä liikkeelle, täältä omasta, lämpimästä, turvallisesta kuplastani. Kylmä maailma ja sen myllerrykset, eivät vedä minua tänään puoleensa. 

Haluan kulkea edelleen hitaasti ja rauhallisesti, vanhaa tuttua polkua eteenpäin.

Se, että näkee naamareiden taakse on sekä siunaus, että kirous.

Olen tiennyt jo lapsesta asti, että nostan sanoillani esille asioita, joita ihmiset eivät halua itsessään eivätkä maailmassa nähdä, vaan lakaisevat ne mieluummin maton alle.

Välillä teen sitä tahallani, kun haluan herätellä ihmisiä näkemään, kuinka tylysti tai epäoikeudenmukaisesti he eri tilanteissa toimivat. Haluaisin, että he katsoisivat peiliin ja ymmärtäisivät, että useimmiten syy heidän pahaan oloonsa, löytyy sieltä.

Mutta enimmäkseen möläyttelen sanoja suustani ihan tiedostamatta, kuin hoomoilanen, saaden niillä aikaan milloin mitäkin.

Ehkä ne vievät maailmaa, negatiivisen reaktion kautta positiiviseen suuntaan, tai niin ainakin toivon.

Tiedän, että asioiden ja tunteiden pintaan nostaminen, liittyy elämäntehtävääni, vaikkei se aina tunnu minusta mieluisalta tehtävältä.

Ja siitä syystä yritän vältellä sitä, mutta universumi puskee useimmiten päälle jyrän lailla ja pakottaa lopulta liikkumaan eteenpäin.

On totta, että totuuden puhujille ei löydy yösijaa, sillä ihmiset haluavat mieluummin kuulla, mukavia asioita.

Omaan sisimpään katsominen on työlästä ja erittäin epämiellyttävää puuhaa, vaikka se ikävä kyllä on välttämätöntä, jos haluamme päästä ihmiskuntana parempaan suuntaan.

Meillä jokaisella on se oma polkumme ja tehtävämme täällä maailmankaikkeudessa.

Toiset jakavat mukavia, iloa ja onnea tuottavia asioita ja toiset möläyttelevät niitä vähemmän mukavia "totuuksia", mutta niinhän sen pitää ollakin.

Tasapainotamme energioita kukin tavallamme ja jokaisen tehtävä on tärkeä ja arvokas, liittyipä siihen sitten, mitä tahansa.

Hienoa kuitenkin, että voin tehdä työtäni valon polulla, sillä "pimeydestä" käsin toimiminen ei olis todellakaan minun juttuni. Ei ainakaan tässä elämässä.

Entisissä elämissä on varmaan tullut harrastettua, vaikka mitä, joten ehkä on ihan hyvä, että ne teot on pyyhitty pois muistini syövereistä.

Suomalainen sisu ja entisaikojen soturienergia, pyrkii kyllä aina välillä pintaan, mutta se saa nyt odottaa vielä vähän aikaa, kunnes maailmankaikkeuden rattaat loksahtavat oikeille paikoilleen ja pakottavat meidät lähtemään liikkeelle.

 

Iloa ja valoa elämäsi poluille

🌟😹💖😻🌟

Anna valosi loistaa 💛🌸💛🌸💛

Puhu omaa totuuttasi 💕🤗💕

Laita hyvä kiertämään 🧡💐🍀💐🧡

T: Merja