Kadonnut ilo

 

Kerroin pari päivää sitten oudoista "uuden energian" kokemuksistani ja ihmettelen edelleenkin, mistä ne tulivat, sillä en ole päässyt enää uudelleen samaan tietoisuuden tilaan. 

Tavallinen, harmaa arki on palannut takaisin elämääni ja eilen kauppareissun jälkeen mielessäni on pyörinyt ajatus siitä, mihin kaikki ilo on kadonnut ihmisten elämästä. Joka puolella näkee vain tyhjiä ihmisenkuoria, jotka kulkevat vihaisen näköisinä eteenpäin. Katseet eivät enää kohtaa, eikä kukaan hymyile. Olemmeko me enää edes elossa?

Nostin tälle päivälle tarotkortin ja pakasta loikkasi maljojen 2 eli rakkaus.

Se kuvastaa tasavertaista kumppanuutta kahden ihmisen välillä.

Jos rakastat itseäsi, niin muutkin pitävät sinua viehättävänä.

Valmiutesi vastaanottaa rakkautta tekee sinusta puoleensavetävän. Antaudu itsellesi, muille ihmisille ja elämälle.

Tuossa uuden energian onnellisuus kokemuksessa oli osittain kyse siitä, että hyväksyin itseni juuri sellaisena, kuin olen. 

Se sai aikaan sen, että koko maailmankaikkeus avautui eteeni, samassa energiassa ja pystyin hyväksymään sillä hetkellä ihan kaiken.

Meninkö portaalista läpi johonkin toiseen ulottuvuuteen, tai uudelle aikalinjalle ja kuka minulle tuon kokemuksen näytti. Se on edelleen arvoitus.

Kohtasin tuon portin takana maailmastamme kadotetun aidon, lapsenmielisen ilon ja onnellisuuden, kaiken tämän sekopäisen kaaoksen keskellä.

Tällä hetkellä ihmisten vihamielisyys, turhantärkeys ja jäykkä uskottavuuden tavoittelu, tekee minut surulliseksi.

Ei saa hymyillä, eikä laskea leikkiä, sillä muuten kukaan ei ota sinua vakavasti ja julistamasi totuus, kaikuu kuuroille korville.

Muistan, että luonnehoroskoopissani sanottiin minun hymyilevän epätavallisissa tilanteissa ja paikoissa. Se pitää kyllä paikkansa ja tiedän, etteivät muut ihmiset pysty sitä ymmärtämään. 

Jostain syystä vaan koen, että hymy, pahimman tuskan, vihan, epätoivon ja sekasorron keskellä, sulattaa hetkessä kaikki mustat möröt, tästä pahasta maailmasta.

Kun kaikki maailmassa menee päin peetä, niin taistelutahto herää, enkä voi muuta kuin hymyillä ja sanoa, anna tulla vaan loputkin vaikeudet niskaan.

Antautuminen täydelliselle epätoivolle, saa luottamaan, että kyllä minä tästä selviydyn, tavalla tai toisella.

Olemme päässeet jo näin pitkälle, joten kyllä me selviydymme loppuun asti. Niin kauan kuin on elämää on toivoa ja niin kauan kuin on toivoa, on elämää. 

Joten relatkaa nyt vähän ja kaivakaa se kadotettu lapsenmielinen ilo ja uteliaisuus naftaliinista ja yrittäkää edes pikkiriikkisen kääntää niitä suupieliä hevosenkengälle. Se piristää kummasti, sekä itsesi, että kanssaihmisten mieltä ja elämää. Maailmassa on liikaa tylsiä aikuisia, minä en halua olla sellainen 👻🙃👻

Iloa ja onnea elämäsi polulle 🐾🐛🌷🐛🐾

Anna hymysi loistaa 🌞🌺🌞🌺🌞🌺🌞

Laita hyvä kiertämään 😹💞💫💞😹

T: Merja