Pelkkää potaskaa

 


Tämän meidän armaan lintukotomme media on ykkössijalla ainakin yhdessä asiassa. Se alittaa riman ihan joka päivä, eikä tee tiukkaakaan. Media pyörittää hyttysenpaskan kokoisia narratiiveja päivästä toiseen ja kaikki tärkeät uutiset lakaistaan maton alle.

Kansaamme pidetään tietämättömyyden ja valheiden kuplassa. Aivopesu on ollut jo vuosikymmeniä niin voimakasta, että monien on mahdoton enää ajatella itsenäisesti ja päästä irti tuosta valheiden verkosta.


Valtamedia on kuin yleistä ilmapiiriä tuhoavien aivopierujen ajatushautomo.

Osa näistä "tyhjäntoimittajista ja asiantuntijoista" pitäis työntää, sinne minne päivä ei paista.

Media levittää valheita, pelottelee ja ohjailee ihmiskuntaa, milloin mihinkin suuntaan, mutta herää kysymys, kenen käskystä he toimivat näin.


Katsoin eilen Ylen uutisia ja puolustusministerimme selostusta siitä, kuinka Ukrainaan kasataan taas uutta avustuspakettia aseiden ym. hankintaan. Hän käänteli hermostuneena päätään sinne tänne ja vältteli aivan selvästi katsomasta kameraan. Silmissä oli tyhjä, pelokas ilme ja mietin, seisooko hän oikeasti sanojensa takana, vai onko joku taho pakottanut hänet toimimaan vastoin tahtoaan.

Kyllähän sen jo jokainen tietää, että maatamme ohjaillaan ulkoa päin ja päättäjämme ovat vain pelinappuloita siinä missä toimittajatkin, mutta kuka tai mikä on se taho, joka vetelee naruista.

Ovatko yhteiskuntamme päättäjät, toimittajat ja asiantuntijat ostettu rahalla, vai peloteltu pahalla.

Millä heidät on vaiennettu, tai vastaavasti pakotettu puhumaan ja kirjoittamaan valheellista totuutta.

Eikö heillä ole ollenkaan omaatuntoa, sielua ja sydäntä?

Eikö heistä yhdelläkään ole niin "isoja palleja", että uskaltaisivat alkaa vihdoinkin puhumaan, omaa totuuttaan.


Rahan mahti on valtava ja pelko yhteiskunnallisen aseman ja kasvojen menetyksestä ylitsepääsemätön. Mutta jossain vaiheessa seinä tulee vastaan, eikä ole muuta mahdollisuutta, kuin paeta tai ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää virheensä.

Odotan innolla sitä päivää, jolloin joku heistä kaivaa takataskustaan maalaisjärkikortin ja kauan kadoksissa olleen suomalaisen sisun. Avaa vihdoinkin sanaisen arkkunsa ja päästää ilmoille, edes yhdenkin oikeamielisen ja todenperäisen lauseen. Sillä kansa, joka on heidät virkaansa äänestänyt on oikeutettu kuulemaan totuuden.


Toivon, ettei heille kaikille ala jatkuvasta valehtelusta ja paskan puhumisesta, kasvaa pukamat suuhun.

Siitähän voi ajan myötä kehittyä, jopa päättäjien, toimittajien ja asiantuntijoiden ammattitauti. 

Vai laittaisko media senkin taudin,
ilmastonmuutoksen piikkiin?


Hitto, mitä potaskaa, kaikki median jutut. Kohta meille nauraa maailmalla jo naurismaan aidatkin. Hävetkää koko sakki, jos edes osaatte.


Mukavaa viikon jatkoa 🌟👻🎪👻🌟


Puhu omaa totuuttasi🌞🙊🙈🙉🌞


T: Merja













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti