Saan usein uuden aiheen kirjoittamiseen, jostain ihan muualta, kuin oman pääni sisältä. Joskus aiheet ovat outoja, enkä edes tiedä niistä paljon mitään, mutta kun alan kirjoittaa, niin jostain tyhjyydestä aiheen ympärille alkaa muodostua sanoja ja lauseita. Yleensä tämä tapahtuu tosi nopeasti ja välillä minusta tuntuu, kuin olisin vain avoin kanava, jota joku muu käyttää ilmaistakseen ajatuksensa, minun kauttani todellisuuteen.
Luen sen muutaman kerran ja muokkaan lauseita vielä vähän aikaa ja sen jälkeen painan julkaise painiketta, ennen kuin selkäni takana kurkkiva egoni alkaa jäkättää ja yrittää estää aikeeni.
Sillä sitä se todellakin tekee, tosi usein.
Se alkaa syöttää tajuntaani kirjoittamiani lauseita ja huutelee, hei haloo, mitä sinä olet taas mennyt kirjoittamaan.
Oletko todellakin tuota mieltä tästä asiasta? Sanoitko taas asiat liian tylysti? Mitä, jos joku pahoittaa mielensä? Luuletko sinä tietäväsi kaiken? Entä, jos oletkin ihan väärässä ja nolaat itsesi?
Kysymyksiä toisensa perään putkahtelee mieleeni ja egoni pomppii nyrpeän näköisenä tasajalkaa ja urputtaa, kunnes sanon sille, että nyt riittää. Tässä vaiheessa on enää turha rypistellä. Keskity johonkin muuhun, tai ole hiljaa.
Ihan kuin se olisi varmistus sille, että olemme oikealla tiellä.
Kerran, kun kävin telepaattista keskustelua Adamin kanssa ja kyselin, että mitä minä öisin teen siellä aluksella, hän vastasi, muokkaat sanoja
Se kuulosti aika huvittavalta. Eli olen sanojen muokkaaja, tai sanansaattaja. No, ei se mikään yllätys tietysti ollut, sillä olen aina tykännyt kirjoittamisesta.
Yleensähän elämäntehtävämme liittyy juuri niihin asioihin, joita olemme elämämme aikana tehneet tai joihin tunnemme vetoa. Tosin usein elämäntehtävä on monimuotoinen ja muuttuu ajan kuluessa suuremmaksi kokonaisuudeksi. Joten ei voi koskaan tietää, mitä seuraavan mutkan takana on odotettavissa.
Mukavaa uutta viikkoa 💖🤗💖
Anna valosi loistaa 🌟🌟🌟🌟
Laita hyvä kiertämään 💖🍀💖🍀💖
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti