Sillä sipuli

 

Kyllä tämä ihmisenä oleminen on sitten vaikeata, vai teemmekö me vaan itse siitä täysin mahdotonta, kuvittelemalla, että sitä täytyy koko ajan suorittamalla suorittaa. 

Sorruin taas kerran kuuntelemaan muutamien henkisten tai tietoisten ihmisten keskustelua ja huomasin, että minullahan on vielä melkein kaikki oppikurssit suorittamatta.

Mutta minkäs sille mahtaa, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

On äitihaavat ja isähaavat läpikäymättä ja kaikki ne aataminaikaiset mokatkin täysin penkomatta.

Mitähän sieltäkin, unohduksen verhon takana muhivasta sontakasasta oikein löytyy, kun alan sitä oikein lusikalla kaivamaan.

Minä olen vaan elänyt elämääni, olostani nauttien ja päivästä toiseen rallatellen, enkä ole älynnyt ollenkaan, että sitä sipuliahan tässä pitäis kuoria ja kärsiä ja velloa entisissä tekemisissä ja tekemättä jättämisissä.

Tai paremminkin kanssaihmisten tekemisissä, sillä sieltähän ne syvimmät haavat ovat kuulemma meidän sieluun ja sydämeen isketty.

Voi hyvä tavaton, miten minä puupää luulen selviäväni näistä vaativista oppiläksyistä, kun en ole vielä edes koko kirjaa avannut.

Henkisyyden tai tietoisuuden suorittaminen on ankaraa, täysipäiväistä työtä ja paskassa vellomista vuodesta toiseen ja minä olen kuvitellut selviäväni siitä, vain elämällä tavallista ihmiselämää.

Tällä menolla ei kyllä kunnian kukko laula, eikä taivaan portit aukene. Olen selvästikin pudonnut toisten kyydistä ja joudun ikuiseen kadotukseen, tai takaisin tänne orjaplaneetalle oppiläksyjäni suorittamaan.

Luulin olevani jo pitkällä tällä maallisella polullani, mutta minähän taidan olla vasta alkumetreillä, mikäli on toisten sanaan uskominen.

En ole kärsinyt vielä ollenkaan tarpeeksi, enkä kaivellut tulehtuneita haavojani, puhumattakaan, että olisin parsinut ne jo umpeen.

Ilmankos tässä, joka paikkaa kolottaa ja ärsyyntymistä pukkaa pintaan, milloin mistäkin asiasta.

Henkisen ihmisenhän pitäisi uskomusten mukaan, olla aina iloinen, myötätuntoinen, anteeksiantavainen, positiivinen, eikä kenestäkään muusta saisi puhua, tai edes ajatella mitään pahaa.

Henkinen ihminen on valaistunut yliolento ja minä olen edelleenkin, vain inhimillinen ihminen ja tuskin minusta koskaan mitään muuta tuleekaan.

Pitäisikö minun nyt ajatella, että olen täysin epäonnistunut tällä maallisella matkallani, vai olisko vaan parempi, että lakkaisin kuuntelemasta toisten hörhöjen juttuja ja varsinkin uskomasta niihin. Sillä ne johtavat joka kerta, vain ikuiseen "vitutukseen" ja kärsimysnäytelmän jatkumiseen. 

Joten taidanpa lähteä koiran kanssa metsälenkille ja nauttia tästäkin harmaasta talvipäivästä, niin paljon kuin pystyn. Keskityn siihen henkiseen suorittamiseen ja sipulin kuorimiseen, ehkä sitten...seuraavassa elämässä.

Mukavaa viikonloppua

🌼🙃🌼

Iloa ja valoa🌟😹🌟

Elä omaa elämääsi💖

Nauti elämästä💐🍭💐

Ole oma, ainutlaatuinen itsesi🌸😍🌼🤩🌼🥰🌸

T: Merja