Mother Earth

 

Viimeisen viikon aikana olen monta kertaa meinannut alkaa kirjoittamaan jotain juttua, mutta sitten olen muuttanut mieleni, sillä koen, että tällä hetkellä minulla ei ole mitään positiivista sanottavaa. Eikä sitä taida kyllä olla tänäänkään.

Välillä me valopäät riistämme sananvapauden, sekä itseltämme, että muilta, viljelemällä ajatusta, ettei mistään maailman epäkohdista, eikä varsinkaan negatiivisista asioista saa puhua, kirjoittaa, eikä mielellään edes ajatella.

Eilen oli kansainvälinen äitimaan päivä ja monet ylistävät sitä jutuissaan.

Mielestäni äitimaan päivä pitäisi olla, joka päivä, eikä vain kerran vuodessa.

On tekopyhää, että 364 päivää vuodessa, tuhoamme luontoa, hyvällä omallatunnolla.

Ihmiset elävät, kuin siat pellossa ja suurinta osaa kiinnostaa vain raha ja valta. Millään muulla ei ole mitään väliä.

Äitimaan ylistäminen on suurelta osin vain sanahelinää. Sanomme sanoja, joita emme todella tarkoita ja teemme tekoja, joihin on aina, joku koira haudattuna.

Kylvämme myrkkyä ilmaan, veteen ja maahan, niin paljon kuin sielu sietää, eikä moni meistä sano sanaakaan, tai nouse vastustamaan moista menoa.

Annamme kaikelle tälle paskalle hiljaisen hyväksyntämme, joten on turha syyttää päättäjiä, tai ketään muutakaan, sillä suurin syyllinen löytyy peilistä.

Ymmärrän kyllä, että suuri osa ihmisitä on edelleen unessa, pahan painajaisen keskellä. 

Mutta miksi me, joten kuten hereillä olevatkin, vaikenemme kaikesta, emmekä edes uskalla tukea niitä, jotka yrittävät tuoda epäkohtia esille ja taistella, jonkun hyvän asian puolesta.

Pelkäämme ja häpeämme tunnustaa, mitä ajattelemme, tai ketä seuraamme.

Piiloudumme naamareiden taakse, sillä emme halua, että kaverimme näkevät, keitä me todellisuudessa olemme.

Kaverit, jotka eivät kuitenkaan edes ole meidän kavereitamme, keräävät vaan ihailijajoukkoa ympärilleen. Tekopyhiä teeskentelijöitä koko sakki.

Joskus toivon, että olisin mieluummin kone, ymmärtämätön tekoäly, jonka ei tarvitsisi tuntea tätä tuskaa ja surua, jota tässä maailmassa joudun kokemaan.

Olen pahoillani, äitimaa, että olemme antaneet kaiken tämän paskan tapahtua.

Menen taas metsään ja halaan puita, niitä, jotka ovat vielä metsäkoneen jäljiltä pystyssä.

Ja olen kiitollinen, siitä kaikesta, mitä äitimaa on elämäni aikana minulle antanut.

Jonain päivänä tämä planeetta kiitää onnellisena avaruudessa, ilman ihmiskuntaa.

Ja se on meille rahanahneille, itsekkäille, ylimielisille, kiittämättömille, sodan ja vihan riivaamille ihmisapinoille, ihan oikein.

Aurinkoista kevättä 🌞🐦🌷🦜🌞

Puhu omaa totuuttasi 🙊🙉🙈

Voimaa ja rohkeutta 🙏❤️‍🔥🙏

Anna hyvän kiertää ❤️🥰🎁🥰❤️

T: Merja