Olen ihmetellyt miksei tänä kesänä mikään kasva. Perunat olivat kitukasvuisia, tomaatit ovat edelleen raakoja, eivätkä edes salaatit suostuneet kasvamaan. Keväällä yhteen omenapuuhun ei tullut enää ollenkaan lehtiä, se vaan yksinkertaisesti kuoli pystyyn.
Mehiläiset ovat myös kadonneet, olen nähnyt niitä tänä kesänä korkeintaan kymmenen, vaikka muina kesinä ne ovat rakentaneet pesiään eteisen välikattoon ja niitä on ollut ihan riesaksi asti. Kimalaisia on kyllä onneksi ollut vielä jonkun verran.
Mikään tässä maailmassa ei enää resonoi, sillä kaikki vanha tuntuu täydeltä pakkopullalta.
Olen miettinyt, pitäisikö istuttaa vielä uusi omenapuu, mutta nyt sain vahvistuksen sille, että Ei.
Tämä vanha maailma on todellakin kuolemassa, eikä tänne kannata istuttaa enää yhtään mitään.
Kaikki tulee "sortumaan ja kuolemaan", jopa luonnossakin, eikä ole muuta mahdollisuutta, kuin päästää irti kaikesta vanhasta ja toimimattomasta.
Kuulostaa varmaan todella kauhealta, mutta ikävä kyllä, se taitaa olla ihan totta. Ainakin minulle se resonoi, en vaan odottanut, että muutos tulisi olemaan näin suuri. Tässä hässäkässä taitaa mennä pesuveden mukana vähän enemmänkin, kuin olin ajatellut. Jääkö tästä maailmasta jäljelle, yhtään mitään???
Onko se vain, joku energiatasoilla tapahtuva muutos, vai sortuuko kaikki silmiemme edessä?
Onko jollain ylemmällä tasolla, jo uusi versio maailmastamme, vaikka emme vielä näe sitä?
Siirrymmekö kenties sinne, vai mitä tapahtuu???
Kaikki tässä maailmassa menee todella hulluksi, eikä tämä voi enää kauan jatkua näin, sillä kohta tulee seinä vastaan.
Ja se on tullut jo selväksi, ettei tätä vanhaa maailmaa voi enää korjata. On rakennettava kaikki uudelleen, mutta miten?
Päässäni ovat pyörineet keväästä asti Juicen sanat / Myrkytyksen oireet.
Vaikka tuli jo tukkaasi nuolee.
Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu.
Vaikka huomenna aurinko kuolee.
Hyvin mielin voin vierelläs vilkuttaa.
Kun maailma hautaansa nilkuttaa.
Sorry, mutta en enää usko, että tähän vanhaan maailmaan kannattaa istuttaa omenapuita, sillä ne tulevat kuolemaan pystyyn.
Tämä maailma nilkuttaa hautaansa, ja voimme vain kulkea myötätuntoisina sen vierellä ja päästää lopulta pikkuhiljaa irti, sillä sen on aika mennä.
Onko ihmiskunnankin aika siirtyä ajasta ikuisuuteen, sen näemme sitten aikanaan. Täytyy vaan yrittää nilkuttaa päivästä toiseen, vaikka tuntuu siltä, että tekisi mieli heittää jo hanskat tiskiin ja luovuttaa. Sillä voihan olla, ettei huomista tulekaan.
Anna valosi loistaa ✨💛🤗💛✨
Laita hyvä kiertämään 🌺🎀🌺
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti