Näkökentän aktivointia

 


Heissulivei täällä ollaan. Blogi on ollut täysin kuollut, mutta minä olen kyllä elossa. Olen vaan uppoutunut niin värien, maalaamisen, piirtämisen ja askartelun maailmaan, ettei ole ollut aikaa kirjoitella höpinöitä. Instagramia olen kyllä päivittänyt melkein joka päivä.


Aika lentää jotenkin, kuin siivillä ja syksy on ollut jatkuvaa murmelinelämää, päivästä toiseen.

Oli kuitenkin hienoa huomata, että olette käyneet lukemassa vanhoja juttuja. Kiitos siitä 💛💚💖

Kaikenlaista jännää on tapahtunut syksyn edetessä.

Kosmista porukkaa pörrää valoineen tällä entistä tiiviimpään tahtiin.

Ovat suorittaneet jotain näkökentän aktivointeja jo monta kertaa.

Siniset ja lilat valot laskeutuvat aina ihan kasvojeni yläpuolelle ja alkavat liikkua tiuhaan tahtiin edestakaisin.


Välillä toinen silmä menee täysin pimeäksi ja sitten vuorostaan toinen. On aika jännä tunne, kun ei pysty tarkentamaan katsettaan mihinkään, vaan valot ja varjot ohjaavat silmien liikettä.


Aluksi se tuntui hieman ahdistavalta, kun valot laskeutuivat jotenkin liian lähelle kasvoja mutta nyt olen jo tottunut heidän touhuihinsa.

Sanottiin, että he aktivoivat syvyysnäköä, eli kolmiulotteista näkemistä.

Katsoin netistä ja siellä selitettiin syvyysnäkö juuri niin, kuin yöllä tapahtui. Todella mystistä.

En kyllä ole huomannut näössäni mitään ihmeellisiä muutoksia, jos ei näitä kaikkia outojen hahmojen ja pallojen näkemisiä lasketa mukaan.



Uskon, että kehoamme kyllä muokataan koko ajan, että pystyisimme hahmottamaan tämän moniulotteisen matrixin paremmin.


Sillä tässä maailmassa mikään ei ole sitä miltä näyttää.

Ehkä pystymme vielä jonain päivänä näkemään ja aistimaan maailman sellaisena, kuin se oikeasti on.

Tällä hetkellä kaikki on vain unta ja harhaa ja mielen keksimää tarinaa.

Matrix repeilee ja tornit sortuvat.

Mitä niiden takaa paljastuu, se on suuri arvoitus.


Jotenkin on koko ajan odottava olo ja sekin on yksi syy tämän blogin hyytymiseen. Tuntuu siltä, että tätä pitää alkaa tosissaan kirjoittaa vasta sitten, kun joku suuri muutos maailmassa tapahtuu. Mutta ehkä nyt yritän aina välillä päivittää tänne jotakin, sillä en kuitenkaan aio kokonaan tästä luopua. Tämä alusta odottaa täällä ja voin palata takaisin aina, kun siltä tuntuu.


Iloa ja valoa marraskuun pimeyteen ✨🌞🤗🌞✨


Sydämiä, halauksia, onnea ja menestystä tuleviin päiviin🩷🩵🤗🎉💐💜🩶


Anna valosi loistaa, missä ikinä sitten kuljetkaan
❣️🔥🤩🔥❣️


Laita hyvä kiertämään 💐🎀🎁🎀


T: Merja














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti