Rauhallista pikkujoulua

 


Aika lentää, kuin siivillä ja marraskuu päättyy huomenna ensimmäiseen adventtiin, eli pikkujouluun. Itse en kyllä aio sen kummempia pikkujouluja viettää, enkä hässäköi enemmälti joulunkaan kanssa. Koko touhu on alkanut tuntua iän myötä ihan turhalta hössötykseltä, sillä joulu on muuttunut niin kaupalliseksi, että se on jotenkin menettänyt merkityksensä. 


Media ja kaupat aloittavat jouluhössötyksen jo syksyllä ja joululaulujakin rallatellaan kuukausi kaupalla ennen varsinaista juhlaa.

Touhu enemmänkin ärsyttää, kuin innostaa.

Eiköhän se joulu pikkujouluineen suju vähemmälläkin koheltamisella.

Itse aion ainakin viettää molemmat juhlat ihan rauhallisesti oman perheen parissa, täällä luonnon keskellä.

Tällä hetkellä syksyiset tuulenpuuskat riepottelevat pihapuita, ankean harmauden keskellä ja vettä sataa kaatamalla.

Ne vähäiset lumet, jotka vielä pari päivää sitten peittivät maan valkoiseen vaippaan, ovat sulaneet ja pihamaalla lilluu tällä hetkellä, vain isoja vesilätäköitä.

Viime viikolla jäätynyt järvikin oli sulattanut yön aikana jääkerroksensa, joten olemme palanneet takaisin syksykeleihin.



Kynttilöitä tulee poltettua usein iltasin, sillä ne luovat lämpöisen ja mukavan tunnelman tämän pimeyden keskelle. Ja niitä aion kyllä polttaa näin pikkujoulunakin, eiköhän siinä ole juhlaa kerrakseen.


Mukavaa ja rauhallista pikkujoulua 
🌟💖☃️💖🌟


Anna valosi loistaa 
🌞🌸🤗🌸🌞


T: Merja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti