Kevätmyrsky myllertää edelleen. Kuusenlatvat keikkuvat ja oravanpoikaset hihkuvat innoissaan, äiti, äiti kato mä oon liito-orava. Myrskytuulet ovat pyörittäneet tällä viikolla myös ihmisten mieliä, niin täällä lintukodossa, kuin ympäri maailmaa.
Päässäni pyörii satoja mojovia otsikoita, joista voisin kehitellä meheviä juttuja tänne blogiini. Voisin räksyttää sydämeni kyllyydestä, sodasta, lakoista, vaaleista ja hallituksen jääräpäisistä päätöksistä ym. ja lisäksi rypeä maailman epäoikeudenmukaisuuksissa ja osoitella syyttävällä sormellani sinne ja tänne. Mutta joku ääni sisälläni sanoo, että se ei käy. Se ei ole tämän blogin tarkoitus.
Kun sitten kyselen, että mikähän se tarkoitus, sitten oikeasti on. Saan vastaukseksi aina saman ärsyttävän viestin. Sinun ei tarvitse tietää sitä vielä, se selviää aikanaan. Jatka kirjoittamista.
Vaikka minulla pitkä pinna yleensä onkin, välillä tuntuu, että sitä venytetään tällä hetkellä, oikein olan takaa. Monena aamuna olen jo riisunut hanskat käsistäni ja juuri kun meinaan nakata ne lopullisesti romukoppaan, päähäni putkahtaa joku aihe ja aivoni hyökkäävät raksuttamaan, uutta tarinaa sen ympärille.
Kirjoita, kirjoittamisen vaikeudesta! No, just joo. Sehän se onkin tosi mielenkiintoinen aihe ja voin kuvitella, että kaikki maailman ihmiset haluavat velloa juuri tänään, sen asian ytimessä. Siis ihan turhaa jaarittelua, tyhjänpäiväisestä asiasta. Nyt on kyllä karannut, viimeisetkin muumit laaksosta.
Kuulen sisäisen ääneni sanovan. Jos sinun olisi tarkoitus olla harhaanjohtaja. Tai kirjoittaa sensaationhakuisia lööppejä, jotka vetävät ihmisiä puoleensa, kuin sontakasa kärpäsiä, niin olisit töissä ylellä tai iltasanomissa.
Niinpä, totta tosiaan. Se olis kyllä pahin painajainen, jonka hereillä ollessa vois kokea. En todellakaan haluais olla niiden toimittajien pöksyissä. Ei sielu sietäis, eikä pokka pitäis. Tulis varmaan vielä pukamatkin suuhun, niistä kaikista kakkakikkareiden ulos oksentamisesta.
Mutta asiaan, eli kirjoittamiseen. Ei se vaikeata ole, paremminkin päinvastoin. Juttua tulee, ihan itsestään, kuin esterin peräkamarista. Mutta aiheen keksiminen on usein työlästä hommaa. Ja se taas johtuu tietysti siitä, että eksyn ajattelemaan, mitä muut ihmiset haluaisivat minun kirjoittavan. Pitäis keskittyä kirjoittamaan vain itselleen. Niistä aiheista, jotka vetävät minua puoleensa.
Mutta, kun tämä maailma on opettanut meidät ajattelemaan ensin muita ja sitten vasta itseämme, jos silloinkaan. Kilttinä nössönä, on tosi vaikeata opetella nostamaan itsensä etusialle. Se tuntuu liian itsekkäältä, ei siltä terveeltä itsekkyydeltä, joka kuulemma on ihan ok.
Mutta, jospa se vanha koirakin oppisi vielä uusia temppuja, kun aikansa yrittää. Mitä tulee tämän blogin tarpeellisuuteen tai tarkoitukseen, niin se on ainakin tällä hetkellä, täysin sumun peitossa. Luultavasti sen merkitys on vain yks mitättömän pieni hämähäkinpieru, maailmankaikkeuden keskellä 😂
Aurinkoista kevätpäivää 🌞 💖🌞
Olet tärkeä pisara, maailman meressä 💚💦
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti