Aika lentää kuin siivillä ja taas on se aika viikosta, jolloin pitäisi vedellä imuria perässään ja pakottaa se nielemään, nurkissa vilistävät villakoiralaumat, pölypussin syövereihin. Loppujen lopuksi tästä tylsästä pakkopullasta tuli piristysruiske päivään ja harmistuksen sijasta päädyin nauraa hekottamaan itsekseni.
Kaikesta 3D pakkotyöstä on tullut pikku hiljaa vastenmielistä puuhaa. Siivouspuuhiin tarttumisen esteeksi tulee keksittyä, vaikka minkälaista veruketta. Ei ehdi, ei jaksa, ei huvita, joten ehkä siirrän sen ensi viikkoon tai kuukauteen. Viimeistään juhannuksena tartun rivakasti toimeen, mutta tapahtuuko se tänä vai ensi vuonna, siitä en ole ihan varma. Ja samaa mieltä tuntuu imurikin hommasta olevan, kun pudottelee ulokkeitaan, pitkin lattiaa, kuin sisilisko häntäänsä.
Viime viikolla hajosi imurin verkkojohdon pidikkeet niin, ettei johto suostu pysymään enää ulkona, vaan lurpsahtaa saman tien takaisin imurin kiduksiin. Ja putken pituutta säätelevä mekanismi, heitti myös lopullisesti veivinsä, lyhentyen metrin kertaheitolla. Mokomakin pölypesä kuvittelee vissiin, että alkaisin polvillani sen perässä kontata. Tänään suulakkeen pyörät alkoivat vilistää villakoirien perässä pitkin lattiaa heti, kun otteeni hetkeksikin herpaantui.
Mutta onneksi silloin, kun hätä on suurin, on apukin aina lähellä. Kaivan kaapista, tee se itse miehen tärkeimmän työkalun. Ison rullan jeesusteippiä. Jos sillä ei tauti parane, niin tuonelan tielle matka vie ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Eli selkokielellä, alkaa imurille kaatopaikka häämöttää 😂
Mikä siinä onkin, että nykyisin jokainen laite hajoaa juuri sillä hetkellä, kun takuuaika menee umpeen. Samalla kellonlyömällä laitteesta kuuluu, riks, raks ja poks ja sisuskalut leviävät lattialle. Ihan kuin niihin olisi asennettu viimeinen käyttöpäivä, jo etukäteen. Tällä menolla maailma muuttuu jätekasaksi, ennen kuin ehdimme kissaa sanoa.
Pilvisinä päivinä pölypunkit ja villakoirat ovat parhaita kavereitani, mutta aurinko saa ne aina näyttämään, suuremmilta kuin ovatkaan. Ainahan sitä voi tietysti hillitä pahinta "siivousintoa" ja vedota siihen, ettei tässä huushollissa karvatonta ja pölytöntä päivää tulla näkemään niin kauan, kun tuo karvainen lapsi, nurkissa pyörii. Parasta vaan tottua villakoirien vilinään ja aamiasvoileipään, jonka kruunaa, kullankeltainen koirankarva.
Kevätaurinko houkuttelee minua mieluummin ulos lenkkeilemään ja pölyjen pöllyttely kaikkoaa mielestä salamannopeasti. Kunhan nyt tuosta vähän sutaisen ja lakaisen loput roskat maton alle. Siellä ne pölypeikot piilossa pysyy, kirkkaalla päivän valolla ja illan hämärtyessä, niitä ei enää kukaan huomaa.
Miten sitä ennen jaksoikin jatkuvasti villakoiria jahdata, ikkunoita pestä, verhoja vaihtaa ja suorittaa suursiivouksia pitkin vuotta, jokaisten kissanristiäisten lähestyessä. Nyt on se ja sama onko tulossa joulu vai juhannus, niin ei paljon viitsis eväänsä turhaan heilutella, villakoirien metsästyksessä. Sillä maailmassa on tällä hetkellä, vaikka millä mitalla mielekkäämpiä puuhia, joilla voin täyttää päiväni ja pääkoppani, pölypallojen sijasta.
Vuosien myötä on kyllä todellakin, pahin siivousinto aika paljon laantunut tai ajoittain, jopa kuollut kokonaan. Ja täytyy kiittää ikänäköä, sillä se antaa, kintaalla viittaamiselle, mukavasti lisäpotkua. Roskat eivät häiritse, jos ei niitä edes kunnolla näe. Tosin tiedostan kyllä vielä niiden olemassaolon, mutta jospa sekin vaiva katoaisi viimeistään sitten, kun muistikin alkaa sumentua. Sitä odotellessa...😊
Mukavaa viikonloppua kaikille 💐🐛💐
Menkää metsään ja leikkikää lumessa 🌟🌲⛄🌲🌟
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti