Episodi 2. Toiveena leffailta. Velho on sitä mieltä, että telkkarin tuijottaminen tuhoaa meidän harmaat aivosolut ja yrittää estää sen kaikin keinoin.
Mitäs te nyt meinaatte tehdä, kyselee koira tarkkaillessa puuhiamme. Yleensä Velho vahtaa jokaista tekemistämme ja on erittäin avulias auttamaan, puuhassa kuin puuhassa. Ruoanlaitto, pönttöuunien lämmitys, puidenkanto ja kaikenlainen nikkarointi on sen mielipuuhaa. Se luulee, että ilman sen apua mistään ei tule yhtään mitään. Täytyyhän joka hommassa pomo olla ja siihen tehtävään Velho on ylentänyt itsensä, jo pentuaikoina.
Sanon sille, että jotain leffaa aiotaan katsoa. Velho rypistää kulmiaan ja tokaisee. Aikomiseksi saattaa jäädä, jos se minusta riippuu. No, se nyt ei ole mikään jymy yllätys, naurahdan. Kyllä sun touhut tiedetään.
Hilaan ahterini sohvan nurkkaan ja koira aloittaa normaalit iltapuuhansa. Ensin se kantaa kasan kenkiä eteemme. Mutruilee, kiemurtelee ja heiluttaa häntää, odottaen rapsutuksia. Eiks oo upeita saappaita, se tuumaa. Joo, hienoja ovat. Voisitko mennä huilimaan.
Se kiertää taas sohvan taakse ja palaa hetken päästä takaisin, suu täynnä villasukkia. Mistä sä taas niitä sukkia löysit, kysäisen. Vaatekaapista tietenkin, vastaa koiruus. Taasko sä oot saanut kaapin ovet auki, tuhahdan ja nappaan sukat pois sen suusta. Käyn sulkemassa vaatekaapin oven ja palaan takaisin sohvalle.
Tässä on sun omat sukat ja lelut, voisitko peuhata niiden kanssa. Boring, tuumaa koira ja alkaa miettiä uusia metkuja.
Velho istuu hetken paikallaan ja tuumailee, otsa rypyssä. Sitten se tulee eteeni istumaan ja alkaa lapata tassua. Ensin vasenta ja sitten oikeaa. Lopulta sanon, no niin, eikös se huitominen jo riittäis. Koira tuijottaa silmiini ja painaa päänsä syliini. Älä katso telkkaria, katso mua. Mä oon näin söpö. Enks ookkin? Joo, olet olet, mut menisitkö nukkumaan omalle pedillesi tai hyppää mun viereen sohvalle. Koira menee hetkeksi omalle paikalleen, mutta huomaan, että sen päässä raksuttaa edelleen, ajatusten virta. On tainnut tulla siltä osin, emäntäänsä.
Velho menee vesikupilleen ja loiskuttaa vedet pitkin lattiaa. Katoaa sitten toiseen huoneeseen ja alkaa kolistella siellä polttopuita. Koira ampaisee vauhdilla suoraan telkkarin eteen, suussaan iso koivuhalko ja huutaa tadaa. Se näyttää tosi ylpeältä, mutruilee kroppaansa ja heiluttaa vimmatusti häntäänsä. Eiks oo upee halko? Mä aion silputa tämän, tuhennen päreiksi. Älä jätkä unta nää, sanon ja alan tehdä vaihtokauppaa koiran kanssa. Halko mulle ja puruluu sulle. Koira pudottaa salamana halon lattialle ja tarraa kiinni puruluuhun.
Mutta eihän se lysti kauan kestä, kun jätkä rouskuttaa luuta niin, että talo tärisee. Välillä se yskii ja köhii, kun yrittää nielaista liian isoja paloja kerrallaan. Kiire tuntuu olevan, vaikken tiedä minne.
Yritän paneutua leffan katseluun, mutta kuten arvata saattaa, koirannakilla on pussillinen uusia ideoita, odottamassa toteuttamista.
Ikkunasta vilahtaa auton valot ja Velho pomppaa ylös. Se alkaa haukkua vimmatusti ja raapii ovea. Päästä ulos ja äkkiä. Täytyy mennä laskemaan liikennettä. Autot ovat aina kiinnostaneet Velhoa suunnattomasti, mutta onneks se ei pinkaise tielle asti niitä jahtaamaan. Istuu vaan pihalla ja haukkua räksyttää. Joten avaan oven ja heitän koiran pellolle. Vihdoinkin voin jatkaa leffan katselua.
Kestää korkeintaan viisi minuuttia, kun jätkä alkaa rynkyttää ulko ovea. Päästäkää sisälle, tänne jäätyy, kiljuu karvakuono. Toivon, että se nukkuisi hetken ulkoeteisessä, mutta toiveeksi jää. Se rynkyttää ovea niin kauan, että mun on pakko raahautua eteiseen ja avata ovi.
Velho asettuu taas pedilleen makaamaan, lussuttelee märkiä varpaitaan ja miettii otsa rypyssä, uusia kujeita. Sitten se porhaltaa eteeni ja alkaa taas lapata tassuja. Kerjää makupaloja, ihan selvästi. Sanon, että ei tipu herkkuja. Oot jo liian paksu perhoseksi. Koira tuhahtaa närkästyneenä, että kato vaan omaa ahterias. Sitäpaitsi olen kuullut, että seura tekee kaltaisekseen. Kaverit on kertoneet.
Lopulta se menee taas omalle paikalleen ja vaipuu hetkeksi uneen. Laukkaa oravien perässä, murisee ja häntä rummuttaa tahtia lattiaan. Vihdoinkin rauha maassa.
Mutta eihän sitä kauan kestä. Hetken päästä koira havahtuu ja alkaa taas sama rumba. Hätä, hätä, hätä ja ulos täytyy päästä äkkiä. Tämä ulosmenorituaali toistuu yleensä kolme kertaa peräkkäin, joka ilta. Muutaman minuutin päästä elukka rynkyttää taas vimmatusti ovea ja pyrkii sisälle.
Jokohan nyt riittäis rilluttelu tälle illalle, tuumaan, kun leffassa alkaa jo melkein lopputekstit häämöttää. Eiköhän tässä ollut kaikki tälle illalle, tuumaa Velho. Täytyy vetäistä muutama tunti unta palloon, että jaksaa taas yöllä herätä kettujahtiin. Saat kyllä jahdata kettuja tänä yönä unissas, et sinäkään onneks jaksa, joka yö pihamaalla riekkua. Ok, mut huomenna oon pirtee kuin peipponen ja sitten saa ketut kyytiä.
Iloa ja valoa elämääsi 💖🌞 Nauru pidentää ikää 😂💦
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti