En ole mikään valokuvaaja, enkä osaa kuvia muokkailla. Ne saavat minun puolestani olla luonnontilassa, niin kuin luontokin. Vanhalla kännykällä vaan sokkona räpsin kuvia sieltä täältä ja ihailen luonnon muovaamia taideteoksia. Jotenkin vaan kaikki ympärillämme olevat pienet yksityiskohdat ovat tosi upeita, jos keskitymme niitä katselemaan. Luonnossa kaikki on kaunista.
Pyh, heinätupsu on heinätupsu. Mitä ihmeellistä siinä nyt muka on?
Syksyiset värit ovat sanoinkuvaamattomia. Samanlaisia ei pysty sekoittamaan mistään väripaletista. Luonto taiteilee eteemme huikeita maalauksia ja jokainen yksityiskohta on omalla paikallaan. Kuvaan ei voi lisätä mitään, eikä siitä voi ottaa pois pienintäkään pilkkua. On kuva sitten jonkun mielestä, ruma tai kaunis. Se on täydellinen juuri sellaisena, kuin on.
Tässä kuvassa joku maahinen yrittää kömpiä ylös maanpovesta. Käsi jo hamuaa jalkaani ja yrittää vetää minut mukanaan mullan alle. Onneksi huomasin sen ajoissa ja loikkasin turvaan. Huh, huh läheltä piti.
Tämän kuvan innoittamana, joku neropatti voisi kirjoittaa kirjan. Aloittelevan valokuvaajan 50 tyypillisintä virhettä. Muista, että auringossa aina varjo seuraa kulkijaa 😂
Onneksi nykyisillä laitteilla saa hetkessä poistettua epäonnistuneet otokset. Sillä niitähän riittää roppakaupalla. Ei tarvitse enää maksaa epäselvistä ja täysin metsään menneistä paperikuvista, niin kuin ennen vanhaan. Niin se aika muuttuu.
Alkaa taas pikku hiljaa tämä kylmä ja luminen talvi kyllästyttää. Ja odottelen jo innoissani, kevättä ja kärpäsiä. Olis kiva päästä napsimaan uusia kuvia, solisevista puroista ja mullan alta nousevista, vihreistä versoista. Sais istuskella rantakalliolla, auringosta nauttien ja laineiden liplatusta kuunnellen. Helmikuusta, kun vielä hengissä selvitään niin sitten alkaa kevät koittaa ja päivät pidentyä, vinhaa vauhtia. Kyllä se luonto lumen alta herää tänäkin vuonna ja vihreys valtaa äitimaan. Ei sitä mikään voi estää.
Iloa ja valoa päivääsi ✨🌷🌼🌷✨
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti