Taas valkenee uusi aamu yöllisen juhlahumun jälkeen. Puolet kansasta on juonut yön hilpeänä kaljaa ja loput mököttää ihan muista syistä, kalpeana hiljaa. Pahasti on kansa, jakautunut kahtia.
Kansa on äänestänyt ja uusi keulakuva on maallemme valittu. Toiset ovat onnesta kankeana ja muut hamuavat kirvesvartta hokien, että sille olis kyllä nyt töitä. Mutta kansahan sai juuri sellaisen presidentin, kun on ansainnutkin. Turha siitä on valittaa, ainakaan minun, kun en ole edes valintaa tehnyt. Eli tähän on tyytyminen seuraavat vuodet.
Olen jo aikoja sitten menettänyt uskoni tämän lintukodon päättäjiin, joten on ihan sama onko johdossa "rutto vai kolera". Tätä maata on johdettu jo pitkän aikaa ihan jostain muualta ja meidän harhaanjohtajat ovat vain sirkuspellejä. Mutta siitä viis, olemmehan "luotettavien" tilastojen mukaan, maailman onnellisin kansa.😉
Tällä viikolla jatkuu työläisten lakkokapina ja toisaalla ikuinen napina siitä, kun arki ja liikenne takkuaa. Ja kaiken lisäks on vielä edessä ankea maanantaikin. Jos ei tänään ihmisten käämit käryä, niin ei sitten milloinkaan.
Voisko asiat mennä enää huonommaksi? Siihen saamme vastauksen joskus myöhemmin. Vaikka tarvinneeko tuota paljon ennustajan lahjoja olla, jos toteaa, että ojasta allikkoon ei ole enää pitkä matka. Mut se on tietysti, sen ajan murhe.
Ei auta itku markkinoilla. Positiivinen pitää olla, vaikkei olis aihettakaan. Joten ei muuta kuin suuta hevosenkengälle vaan. Tää on tää maailma.
Mutta taas kerran vois kysyä, tuleeko se ilo ja onni väkisin vääntämällä. Jos, ei oo hyvä olla, niin on paha olla. Elämä on välillä raadollista taistelua ja viattomuus maailmasta on lakaistu maton alle. Mutta poissa silmistä, niin poissa mielestä. Vai miten se meni? Jos ei näe todellisuutta, niin valtakunnassahan on kaikki hyvin.
Vaikka minun omassa pienessä kuplassani on kiva kellua, niin en pysty ummistamaan silmiäni, ympärillämme kuohuvasta maailmasta. Kyllä se tänne kuplaankin tunkeutuu ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. Halusimme tai emme.
En oikein aina jaksa ymmärtää tätä yltiöpositiivisuutta, jossa pitäis vaan lillua vaaleanpunaisessa unelmahötössä. Pitää uskoa ja toivoa ja antaa uusi mahdollisuus päättäjille. Mut ikävä kyllä heidän lupauksensa ovat kuin juoppojen lupaukset. Niihin ei voi enää luottaa. Kuitenkin on vaan pakko yrittää uskotella itselleen, että tämä uppoava Titanic pysyy pinnalla. 🎶Mutta meidän laivassa, meidän laivassa. Siinä on iso reikä pohjassa. Ja se uppoaa ja se uppoaa, jos et ryhdy toimimaan 🎶
Välillä herää kysymys, onko kansa vajonnut jo tarpeeksi syvälle suohon. Mitenpä sieltä vois ponnistaa ylös, jos pohja ei ole vielä tullut vastaan. Ihmiset vaan kituuttaa ja sopeutuu jatkuviin kiristyksiin. Osoittelee syyttävällä sormellaan sinne ja tänne ja jupisee kotona itsekseen. Niin kuin minäkin teen. Vaikka meidän nokka auki matoa odottavien linnunpoikasten, olis jo aika hypätä pesästä ja lähteä lentoon.
Mutta ulkona maailmassa on kylmä talvi ja pakkasta. Odotellaan kevättä ja toivotaan, että joku muu hoitaa hommat. Sitä paitsi minulla on kaikki vielä ihan hyvin. Kun vaan kääriydyn lämpimään peittoon ja kiipeän uuninpankolle kirjan ja kaakaomukin kanssa. Voin sulkea silmäni katalalta maailmalta ja puff, se katoaa savuna ilmaan 😴
Lintukodossa kaikki hyvin 🌼🐤🌼
Toivottavasti sinullakin 😊
T; Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti