Sisäinen lapseni oli elämäni alkumetreillä utelias, iloinen, onnellinen ja luova. Mutta sitten tuli se päivä, jolloin joku asia, sana tai ihminen, herätti sisäisen kriitikkoni, uinuvasta unestaan.
Tuomitsemme herkästi toisia ihmisiä ja heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Ehkä emme tee sitä aina tarkoituksella, mutta se kolahtaa kuitenkin juuri siihen kohtaan egoamme, jossa epävarmuus asuu. Se alkaa usein jostain pienestä, olemattomasta lausahduksesta tai vaikkapa vähättelevästä ilmeestä, mutta saattaa kasvaa elämän myötä aina vaan suuremmaksi ongelmaksi.
Tuo on lapsellista, typerää, turhaa, naurettavaa. Koita aikuistua ja olla samanlainen kuin muut. Et osaa piirtää, kirjoittaa, laulaa. Olet ujo, surkea, kovakalloinen opettajien ongelmalapsi. Olet ruma, lihava, omituinen ja kaikkea muuta kuin, mitä sinun pitäisi olla. Lopulta sitä alkaa uskoa itsekin olevansa, omituinen kummajainen, tässä täydellisten ihmisten maailmassa.
Kriittisyys saattaa alkaa rajoittaa pahasti jokapäiväistä elämäämme. On parempi sulkeutua yksin omaan kuoreensa ja maailmaansa. Pelon takia alkaa vältellä muita ihmisiä, tilanteita ja kuviteltuja, tulevia ongelmia. Maailmasta löytyy miljoonia sellaisia syitä, jotka estävät sinua olemasta, oma itsesi. Ja niistä on paras pysyä kaukana.
Jo vahaisessa lapsuudessa alamme kasvattaa panssaria päällemme, estääksemme ulkopuolelta tulevat iskut. On vedettävä naamari kasvoilleen ja opeteltava jokaiseen yhteisöön sopiva rooli. Täytyy jotenkin suojata itseään, liian musertavilta iskuilta ja opetella pitämään naama peruslukemilla, myrskyn keskellä. Vaikka pelottaa, itkeä ei saa, eikä näyttää haavoittuvaisuuttaan. Se aiheuttaa vain lisää ongelmia.
Piilota tunteesi, ole ilmeetön möykky. Ja, jos joku lyö, käännä kiltisti toinenkin poski, ottamaan vastaan lisäiskut. On keksittävä keinot, joilla selviää jokapäiväisestä elämästä, tässä sekalaisessa, vihamielisessä viidakossa.
Mutta ulkoisesta maailmasta tulevat uhkat ovat vain osa ongelmaa, sillä sisäinen kriitikko mölyää koko ajan myös sen kovan kuoren sisällä. Ei siltä pääse pakoon minnekään. Se hakee tuulta purjeisiin ulkopuolelta ja aloittaa jatkuvan jäkätyksensä heti, kun aamulla silmämme avaamme. Ja sillähän juttua piisaa, maailman tappiin asti.
Kyllähän sitä sisäistä kriitikkoa, voi matkan varrella yrittää hiljentää ja opettaa uusille tavoille. Mutta jotkut haavat ovat niin syvällä sielussamme, että niiden paraneminen saattaa kestää koko elämän. Tai ehkä ne kulkevat mukanamme, jopa seuraaviinkin elämiin.
Sisäinen arvostelija ei pidä nykyhetkestä. Se haluaa kaivella menneitä ja muistuttaa meitä jokaisesta tehdystä virheestä tai nolosta tilanteesta. Se nauttii, kun saa nostaa pintaan pelkoa, häpeää ja itseinhoa.
Jäkättäjä ei halua myöskään sinun tekevän muutoksia. Mitä muut ihmiset ajattelisivat, jos yhtäkkiä alkaisit toimia eri tavalla kuin ennen. Jos hajottaisit panssarit ja tutut tottumukset ympäriltäsi ja pullahtaisit ulos kuorestasi, omana itsenäsi. Sehän olis ihan katastrofi. Ulkoinen maailma lietsoisi kriitikon ilmiliekkeihin. Joten älä nyt hulluja puhu ja uskottele itsellesi, että voisit olla jotain muuta kuin mitä olet tähän asti ollut.
Jos uskot sisäisen kriitikkosi ääntä ja alat pitää sitä ainoana totuutena, se voi muuttua ongelmaksi. Sillä sille ei tule koskaan riittämään mikään. Sitä taistelua et voi voittaa, ellet ota siltä valtaa takaisin itsellesi.
Mutta onko tuo urputtaja sisälläsi, sinun oma äänesi, vai kenties ympärilläsi olevien ihmisten ääni. Olette kaksi eri persoonaa. Se aito sinä ja se omituinen otus, jollaisena muut sinut näkevät. Se opittu roolihahmo elämän pelikentällä, jonka avulla olet selvinnyt hengissä, tästä raadollisesta taistelusta.
Muutos omaksi itseksesi ja panssarin hajottaminen, on pelottavaa. Jos olet ollut kiltti, auttavainen, antelias suorittaja, tulet ihan varmasti saamaan tukkapöllyä, ympärilläsi olevilta ihmisiltä. He eivät halua missään nimessä luopua saavuttamistaan eduista. Hetkessä sinusta tulee itsekäs, ilkeämielinen, toisten elämän pilaaja. Ja he yrittävät kaikin keinoin saada sinut palaamaan takaisin ruotuun. Jos et suostu enää uhrin rooliin, osa heistä poistuu kokonaan elämästäsi. Sillä heidän mielestään sinä olet seonnut lopullisesti.
Egon kesyttäminen on elämän mittainen projekti. Vaikka itse olisi tyytyväinen omassa liemessään niin ulkopuolelta tulevat moitteet, kolahtavat aina silloin tällöin johonkin heikkoon kohtaan. Työstämistä omassa itsessämme riittää varmaan, hamaan loppuun asti.
Mutta etenen, joka päivä pienin askelin kohti aitoa omaa itseäni. Yritän opetella olemaan tuomitsematta itseäni ja muita. Aluksi riittää, että edes tiedostan, syyttävät sanani. Toivottavasti vielä joskus tulee vastaan se päivä, jolloin vähät välitän siitä, minkälaiseksi muut minut luokittelevat, tekojeni, sanojeni tai olemukseni perusteella.
Olen vaan se "omituinen otus" ja olen ylpeä itsestäni 🌟🙃🌟
Vietämme ystävänpäivää vain kerran vuodessa, vaikka sen pitäisi olla, joka päivä. Ja ehkä sen nimikin olis parempi muuttaa ystävällisyyden päiväksi, että voisimme olla ystävällisiä kaikille ihmisille. Ei pelkästään niille, jotka luokittelemme ystäviksemme 💖💖💖
Aurinkoisia kevätpäiviä 🌞🌷⛄🌷🌞 Ole armollinen, itsellesi ja muille 💖😇
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti