Köyhät kyykkyyn

 



Kyllä minä niin mieleni pahoitin hallituksen tämänvuotisesta aprillipilasta, joka osoittautuikin ihan todeksi. Köyhien kyykytys tuntuu olevan heille ihan kunnia-asia. Ja siitä on täysin sallittua vääntää vitsiä mediassa, aamusta iltaan. 


Iltapäivälehdet kilvan pelottelevat ja ilkkuvat, että kohta iskee leikkuri ja "saksikäsi" tulee ja vie tuhkatkin pesästä.

Katso taulukosta kuinka paljon sinulta leikataan siitä ja tästä. Alkaako toimeentuloluukku jo häämöttää, vai mateletko kokopäivätöihin. 

Miten ne kuvittelevat, että kaikille kokopäivätöitä riittää? Eikä jokaisella ole edes mahdollisuutta sellaista tehdä, kenellä minkäkin syyn takia.
Suojaosan poisto tekee monille mahdottomaksi jatkaa enää, edes sitä osapäivätyötä.


Mutta se kai se on tarkoituskin. Ei työttömyyden ja köyhyyden vähentäminen, vaan sen lisääminen. 

Omalta kohdaltani voin ainakin todeta, että 5e tuntipalkalla mummojen pyörätuolit, eivät etene enää metriäkään, minun lykkimänä. Ja vieläkin pitäis vaipat naamalla, mummoja ulkoiluttaa, vaikka se maailmanlaajuinen nuha on kadonnut kuin pieru saharaan. Ei kiitos! 

Joten turha on herrojen odotella, että etsisin uuden avustettavan, menehtyneen tilalle. Teen mieluummin, vaikka vapaaehtoistyötä, kun suostun tähän orjameininkiin.

Leikkauksia perustellaan mahtavilla työllisyysvaikutuksilla, mutta mihin suuntaan ne vaikuttavat ylös vai alaspäin. Se jää nähtäväksi. Ainakin ne lisäävät tämänhetkistä, köyhyyttä ja kärsimystä.


Kyllä leipäjonot pitenee, kun kevät etenee. Ja kai sieltäkin kohta tarjotaan ei oota, rahapulassa ja nälässä, oleville ihmisille.

Tyhjästä on paha nyhjästä, jos kävijämäärät kasvaa ja rahat on loppu vapaaehtoisilta avustajiltakin.




On todella törkeätä, että ihmiset yleensäkin ajetaan siihen jamaan, että heidän on pakko hakea leipäjonosta ruokaa, itselleen ja perheelleen. Eihän täällä maailman onnellisimmassa maassa, pitäis asiat tällä mallilla olla, ainakaan minun järkeni mukaan.

Mutta ikävä kyllä tämä on todellisuus, vuonna 2024, meidän onnellisten ihmisten maassa. Jos, joku tältä silmänsä sulkee ja sanoo, että köyhyys on oma vika, niin kehotan kyllä katsomaan peiliin.



Hyvä se on parempiosaisten huudella ja syytellä, meitä laiskoja luusereita, jotka emme viitsi tehdä edes kokopäivätöitä. Ihan, kun se olis pelkästä viitsimisestä kiinni.

Monissa lapsiperheissä elettiin jo ennenkin pärjäämisen äärirajoilla. Mitä se tulee olemaan tästä eteenpäin, sen voivat tietää vain ne ihmiset, jotka leikkurin kynsiin joutuvat. Se on ainakin varmaa, että kaikenlainen pahoinvointi lisääntyy.

Mutta joo, eihän sellaiset ihmiset, jotka ovat syntyneet kultalusikka hanurissa, voi tavallisten pulliaisten elämää ymmärtää. Heillä ei monillakaan näytä empatiaa riittävän, muille kuin itselleen. Ikävä kyllä.




Ja päättäjät vielä vitsikkäinä kyselevät, että loppuvatko Suomalaiset? Vaikuttaako leikkaukset syntyvyyteen? Miksi nuoret eivät halua hankkia lapsia?

Antaa kyllä aika huonon kuvan herrojen älykkyysosamäärästä, jos tällaisiin kysymyksiin ei vastauksia löydy oman pääkopan sisältä, vaan niitä pitää muilta kysellä. Kannattaa varmaan vielä palkata se "halpa" asiantuntia, tätä kiperää kysymystä selvittämään. Kyllä kansa maksaa.


Suomalaiset ovat selvinneet paljon pahemmistakin ajoista ja olen ihan varma, että kyllä "me orjat vielä sorron yöstä nousemme". Ja näyttämme päättäjille, mistä kana pissii.
 
Saa orjuuttajat maistaa omaa lääkettään. Ja, jos merkit paikkansa pitävät, se aika ei ole enää kaukana.

Joten vapise sinä kansan sortaja, päiväsi ovat kohta luetut 😉



Sorry, universumi, että täällä taas valitan ja huutelen. Mutta epäkohdat maailmasta ei katoa sillä, että ne lakaistaan maton alle ja niistä lakataan puhumasta. Loppupäivän lupaan säteillä maailmaan, pelkkää valoa ja rakkautta 😇




Iloa ja valoa uuteen viikkoon 🌞🌸🤗🌸🌞

Annetaan hyvän kiertää 💕🙃💕

T: Merja























































































2 kommenttia:

  1. Tämä. Suomi on "hyvinvointivaltio", jossa joidenkin _kokopäivätyöläisten_ rahat eivät riitä edes peruskuluihin (=katto pään päällä, lämpö, ruoka, vesi) ilman tukia. 😅🤦🏻‍♀️ Orpolta pitäisi kysyä, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä, kun työttömiä satelee lisää jatkuvasti, osa- aikatyö ei kannata, lapsia putoaa köyhyyteen, mielenterveysongelmiin ei saada apua järkevässä ajassa ja alle vuodessa Suomen talous kuralla... Lisäksi ennätysmäärä lisävelkaa, vaikka budjettiehdotuksia on muitakin - ja niissä EI leikata köyhimmiltä ja just siltä kansanosalta, joka kuluttaa enemmän. Mut ainahan kokkarit ovat ottaneet reippaasti velkaa muihin nähden kriisittömänä aikana. 🙄 Historian huonoin hallitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Milla 💖 Olen ihan samaa mieltä kanssasi 🌸🤗👍🌸

      Poista