Tähteläisyys

Olen vasta viimeisen neljän vuoden aikana ymmärtänyt sen, että olen tähteläinen. Onhan näitä herätyksiä tietysti aikaisemminkin ollut, mutta ne ovat haihtuneet pois mielestäni, koska on pitänyt elää tätä ihmiselämää. Käydä koulut, tehdä töitä, hankkia perhe yms. Jos tämä tieto olisi avautunut minulle täysin jo lapsena, polkuni olisi ollut varmaan ihan erilainen.

Sen olen aina tiedostanut, että olen erilainen kuin muut. En sopeudu laumaan, olen siellä kuin kala kuivalla maalla. En halua, en pysty, enkä kykene tekemään kaikkia niitä asioita, joita yhteiskunta ja kanssaihmiset minulta vaativat. 

Koulumaailma oli kyllä pelkkää kurjuutta. Olin todella jääräpäinen jököttäjä. Kapinoin olemalla hiljaa ja vetäytymällä kuoreeni. 

Olin koulukiusattu. Opettajat räksyttivät ja inhosivat minua, kun en taipunut heidän tahtoonsa. Ja oppilaat kyselivät. Kuka sä oikein luulet olevasi? Miks sä et voi olla samanlainen kuin kaikki muut? Miks sä et tee sitä ja tätä?

Siinä vaiheessa olisin kyllä halunnut olla samanlainen kuin muut ja ihmettelin itsekseni, mikä minussa on vikana, kun en siihen kykene. 

Myöhemmin olen kiittänyt Luojaani siitä, etten koskaan oppinut olemaan samanlainen kuin muut. Se ei ollut elämäni tarkoitus. Minun on kuulunut kulkea omia polkujani ja käydä läpi myös kaikki ne ikävät oppiläksyt, joita tielleni on tipahtanut.

Onhan sitä elämän aikana on joutunut monenlaisia naamareita kasvoilleen vetämään ja erilaisia rooleja esittämään, että on edes joten kuten, tästä elämästä, hengissä selvinnyt.

Monesti omana itsenään ei ole voinut olla, kuin itsensä seurassa.

Jännää, että vasta nyt alkaa ymmärtää, miksi kaikki on mennyt, niin kuin on mennyt. Miksi jotkut asiat on pitänyt tehdä jääräpäisesti oman päänsä mukaan, vaikka paljon helpommalla olis päässyt, kun olis vaan heittänyt aivot narikkaan ja mennyt lauman mukana.

Antti Häyhä sanoi jossain videossaan, että tähteläiset ovat, minä ite tyyppejä ja se kyllä pitää paikkansa, ainakin minun kohdalla. 

Jotkut ihmisten ajatukset ja tekemiset ovat vaan jotenkin niin noloja, typeriä, naurettavia yms. että joudun usein vaan istumaan nurkassa, tarkkailijan roolissa ja pystyn tuntemaan korkeintaan, myötähäpeää. 

Mutta en nyt tarkoita, että ihmisissä olisi jotain vikaa, päinvastoin, hehän tekevät juuri sitä mitä pitääkin, eli ovat ihmisiä. Minähän se omituinen muukalainen olen, joka ei kykene sopeutumaan ihmisen rooliin.

Harhailen täällä kuin hoomoilanen ja ihmettelen miksi ylipäätään olen tällä planeetalla. 

Mutta ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu, kun palapelin palat alkavat loksahdelle paikoilleen, yksi toisensa jälkeen. 

Ehkä alamme pikku hiljaa ymmärtää paremmin itseämme ja toisiamme, sillä meillä jokaisella on se oma ainutlaatuinen polku kuljettavana. Ja se on ihan ok.

Aurinkoisia kesäpäiviä 🌺🐝🌺🐝🌺

Anna hyvän kiertää 🌸🐛🌸🐛🌸

T: Merja