Tummat sadepilvet purjehtivat vinhaa vauhtia pitkin harmaata taivasta, tuulenpuuskien puhaltaessa niitä eteenpäin. Keli näyttää todella ankealta, eivätkä kylätien mutaiset montut kutsu viettämään, iloista lätäkköelämää.
Tällaisena päivänä sydämessä hehkuva valo, saattaa hiipua pienen pieneksi kipinäksi, tai uhkaa joskus sammua melkein kokonaan.
Hetken päästä korppi lentää raakkumaan pääni yläpuolelle, tuoden viestejään verhon takaa. Täällä me olemme, et ole yksin.
Sen viesti puhaltaa hieman eloa, himmeänä hiipuvaan kipinään.
Jatkan matkaa ja katselen tien varressa vihreinä rehottavia apilapuskia ja silmiini sattuu kaunis neliapila, joka toivottelee onnea ja menestystä.
Sade ropisee edelleen kiihtyvällä vauhdillaan, mutta askeleet tuntuvat jo paljon kevyemmiltä, kuin lenkille lähtiessä.
Universumi lähettää viestejään ja muistuttaa meitä siitä, että elämä kantaa sittenkin, vaikka välillä voimat ja valo meinaavat hiipua.
Kaiken pimeyden ja synkkyyden keskeltä saattaa löytyä iloisia yllätyksiä.
Ehkä se sanonta, että jokaisella pilvellä on hopeareunus, pitää paikkansa.
Ja se, että sateenkaaren päästä voi löytyä ruukullinen kultaa. Joten eiköhän se aurinko taas ala paistaa tähänkin risukasaan, kun hetken odottelemme.
Mukavaa sadepäivää 🤗☔💦
Anna hyvän kiertää 💫💕💫
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti