Syksyn lapsi


Syksy tekee tuloaan. Päivät ovat olleet vielä aurinkoisia ja lämpimiä, mutta kohta viileys ja syyskuun kuulaus, ottaa meidät syleilyynsä. 

Yöt pitenevät ja pimenevät, rankkasade ropisee peltikattoon. Punaposkiset omenat keikkuvat tuulen tuiverruksessa ja putoilevat pitkin nurmikkoa.

 

Pellot ovat vielä täynnä auringonkukkia keltaisia, kultaisia aurinkoja. Tuomassa iloa ja valoa mielen matkaajille, elämään eksyneille vaeltajille. 

Syksyn väriloisto kietoo meidät kohta syleilyynsä. Kaikkialla punaista, oranssia ja keltaista, väriyhdistelmiä, joita ei löydy, edes taiteilijan paletista.


Luonnontaikaa parhaimmillaan. Viileitä, kuulaita syyspäiviä, jolloin taivas hohtaa kirkkaana ja syvän sinisenä. Kirkkaampana kuin koskaan ennen.

Olen syksyn lapsi, iloisen lätäkköelämän keskelle tipahtanut. Syysmyrskyn silmässä, ensi kerran toiveeni, ilmoille rääkäissyt.


En pelkää maailman myrskyjä, enkä pimeän peikkoja. Kaamos ei minua masenna.

Rakastan syksyn värejä, sumuisia aamuja ja syysmyrskyn ryskettä peltikatolla.

Tuulen ulinaa talon nurkissa.

Värikkäiden lehtien päällystämiä polkuja ja pihamaita.

Punaposkisia puolukkamättäitä ja kellastuneita heinätupsuja.



Litsis, lätsis lätäkköelämää, kuivat kumisaappaat jaloissa tömistäen.


Rakastan tummaa tähtitaivasta ja sen tuhansia tuikkivia tähtiä.

Kultaista kuuta, joka luo varjojaan, aavemaisen maiseman ylle.

Tummina syksy öinä, tuuli tuo jo vienoja viestejään, tulevasta talvesta.

Ensimmäinen pakkasyö puraisee punaisia puolukoita ja saa heinät kimaltamaan aamuauringossa.

Lätäköiden pinta ritisee saappaiden alla.

Mutta onneksi talvi ole vielä täällä. 

Siispä nautitaan tulevasta värikylläisestä syksystä ja viimeisistä aurinkoisista kesäpäivistä.

Toivottavasti aurinkoisia päiviä riittää vielä pitkän aikaa, ennen kuin syksy taittuu talveksi.

Mukavaa syyskuun alkua 🍂🍏🍁

Anna valosi loistaa ja pimeys maailmasta poistaa🌟🤗🌟

T: Merja




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti