Usko koetuksella

 

Olen kertonut joskus aikaisemminkin, että minun on tosi vaikea uskoa todeksi tätä telepaattista yhteyttä näihin avaruuskavereihin, vaikka he antavat jatkuvasti minulle merkkejä tähtitaivaalta.

Olen koko ikäni uskonut ufoihin, ainakin jollain tavalla, mutta epäilys asian todenperäisyydestä istuu sitkeästi takaraivossani. Entäpä, jos kaikki on vain mielikuvitukseni tuotosta tai jonkun, ei niin hyvän tahon aiheuttamaa draamaa, ihmiskunnan harhauttamiseksi.

Mutta eilisen illan kokemus, koetteli taas luottamukseni rajoja, oikein kunnolla.

Seisoin pihamaalla tuijotellen tähtitaivasta, jolla on tällä hetkellä uskomattoman paljon liikennettä ja järjetön määrä tuikkivia tähtiä.

Sanoin mielessäni, Adam oletteko paikalla? Saman tien tuli vastaus, kyllä.

Pystytkö antamaan minulle jonkun merkin? Pystyn.

Missä päin taivasta aluksenne on? Takanasi.

Hämmästyin tuosta vastauksesta niin, että pyörähdin hetkessä ympäri, sillä minusta tuntui, kuin joku olisi seisonut selkäni takana.

Käännyin katsomaan pohjoisen suuntaan ja kysyin vielä, mihin minun pitäisi katseeni suunnata? Puiden keskellä olevaan aukkoon.

Siis juuri siihen samaan kohtaan, jossa olen nähnyt aluksia ennenkin klo. 3.28.

Kesti ehkä vain puolisen minuuttia, kun taivaalla välähti kirkas valomerkki.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä ei ole todellista. Tapahtuma oli niin nopea ja uskomaton, että se veti kyllä minut ihan sanattomaksi.

Kiittelin merkistä ja mietin niitä näitä, kunnes sain kysyttyä, onko Elena myös siellä? Hän on toiselle aluksella, tuli vastaus, kuin apteekin hyllyltä.

Kysyin missä päin se toinen alus tällä hetkellä on? Kotisi yläpuolella.

Pyörähdin taas ympäri ja käännyin katsomaan eteläiselle taivaalle ja kyselin samalla Elenalta, voisiko myös hän antaa jonkun merkin? Kyllä voin, jos odotat vähän aikaa.

Ajattelin, että nyt mulla viiraa päässä jo ihan toden teolla ja kylmät väreet kulkivat selkää pitkin.

Odottelin hetken aikaa ja juttelin hämilläni, jotain sekavaa.

Jonkun ajan päästä tähtitaivaalle, talomme yläpuolelle ilmestyi, joku liikkuva kohde.

Se kulki hitaasti eteenpäin ja väläytti valomerkin neljä kertaa peräkkäin ja katosi sen jälkeen mystisesti taivaalta.

Siinä vaiheessa pyörittelin vain päätäni, enkä osannut sanoa enää yhtään mitään muuta kuin, kiitos merkistä. Nähdään taas, joku toinen ilta.

Olen vieläkin aika hämilläni eilisen illan tapahtumista, se muutti jotain ajatusmaailmassani. Lisäsi luottamusta näihin sekopäisiin tapahtumiin, vaikka ajatus niiden todenperäisyydestä on jotenkin pelottavaa.

Ok, ufot ovat todellisia, mutta miksi minulla on tämä yhteys heihin, sitä en voi vieläkään käsittää, sillä minulla ei ole mitään selkeitä muistikuvia siitä, että olisin joskus ollut heidän kanssaan samalla planeetalla tai aluksella.

Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että keskustelen kohta tähtiauttajien kanssa, niin olisin kyllä epäillyt, että hän on lääkityksen tarpeessa. 

Päässäni risteile tällä hetkellä niin paljon kysymyksiä, vailla vastauksia, että on paras lähteä koiran kanssa happihyppelylle, kirpeään syyssäähän.

Toissa iltana tapahtui myös vähän toisenlainen tapaus tähtitaivaalla, mutta se on toinen juttu. Kirjoitan siitä, ehkä huomenna, joten matka jatkuu....

Aurinkoista syyspäivää 🍁🍄🍏🍄🍁

Anna hyvän kiertää 💕💜💕

T: Merja