Voihan vilkkuvalot

Olin sunnuntai iltana yhdeksän jälkeen pihamaalla ihailemassa tähtitaivasta. Katselin innostuneena ympärilleni ja ihmettelin, miten tähtiä on tänä syksynä jotenkin paljon enemmän kuin ennen. Vai kuvittelenko minä vaan?

Suuntasin katseeni talomme yläpuolelle, eteläiselle taivaalle, tutun tähtikuvion viereen.

Mietin itsekseni, hei avaruuskaverit, oletteko taas siellä aluksella ja sain vastaukseksi, täällä ollaan.

Pystyttekö tänään antamaan jonkin merkin? Yritämme, mutta joudut odottamaan jonkun aikaa.

Kääntelin päätäni ja katseeni kulki pitkin taivasta, sinne tänne.

Mietin minkälaisen merkin tänään saisin, sillä ne ovat yleensä, joka kerta aivan erilaisia ja jotain ihan muuta, kuin mitä itse osaan odottaa.

Kuuntelin hiljaisuutta ympärilläni ja yritin odotella kärsivällisesti.

Lopulta näin jonkun kohteen liikkuvan hitaasti pitkin taivasta, talomme yläpuolella. Se antoi viisi nopeaa valomerkkiä, kulkiessaan eteenpäin ja katosi sitten, kuin pieru saharaan.

Käänsin melkein saman tien katseeni itäiselle taivaalle, sillä näin sivusilmällä, että sielläkin liikkui, joku kohde hitaasti eteenpäin.

Hetken päästä sekin antoi viisi nopeaa valomerkkiä ja katosi sen jälkeen salaperäisesti.

Olin ihmeissäni ja mietin, että onko taivaalla kaksi alusta, jotka antoivat samanlaisia merkkejä, vai siirtyikö tämä toinen alus salamannopeasti paikasta toiseen.

Olisiko sama alus voinut siirtyä eteläiseltä taivaalta itäiselle taivaalle, alle kymmenessä sekunnissa ja täysin näkymättömänä.

Siinäpä oli minulle taas kerrakseen, pähkinää purtavaksi ja aivojumppaa, mietintämyssyyn laitettavaksi.

On vaikea uskoa näitä tapahtumia todeksi, sillä ne ovat joka kerta niin erilaisia ja yllättäviä.

Mieli yrittää keksiä koko ajan tarinaa sattumista, tai omista omituisista kuvitelmista, sillä ei voi edelleenkään käsittää, miten nämä tapahtumat liittyvät minuun ja tähän pieneen elämääni tällä telluksella.

Sekoittuuko se verhon takana oleva salainen maailma koko ajan, vaan enemmän meidän jokapäiväiseen elämään?

Tulevatko nämä avaruuskansat, ihan oikeasti meidän keskuuteemme ja jakavat tämän planeetan kanssamme?

Alammeko nähdä kohta pikku-ukkoja ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä?

Vaikka nämä tapahtumat lisäävät luottamustani, niin luultavasti uskon täydellisesti ufoihin vasta siinä vaiheessa, kun joku kolmesorminen, isosilmäinen harmaa tupsahtaa eteeni ja sanoo, terve.

 

Sitä odotellessa ei kai auta muu, kuin kirjoitella tänne blogiin lisää hulluja kokemuksia ja odottaa, vastauksia viisaammilta. Ellei piipaa auto vie minua sitä ennen, pehmustettuun koppiin 😂

Aurinkoista ja mukavaa syyspäivää

🍂🤗🍂

Anna hyvän kiertää 🧡💜💛💜🧡

T: Merja