Olis tosi mielenkiintoista, jos voisi matkustaa ympäriinsä ja käydä katsomassa kaikki maailman ihmeet. Lennähtäisin linnunradan tuolle puolen ja kulkisin sateenkaarisiltaa pitkin toisiin ulottuvuuksiin.
Mutta tämän maallisen kehon kanssa, ei taida reissaaminen onnistua portaalista sisään ja toisesta ulos ja maan päällä matkailukin, vaatii aina rahaa, joten siihen ne toiveet useimmiten lopahtavat.
Ennen aina ajattelin, että olispa hienoa, jos saisi sellaisen siirtolaitteen, kun Star Trekissä, jolla voisi vaivattomasti siirtyä paikasta toiseen.
Mutta sitten koin kehosta irtautumis kokemuksen valvetilassa ja tuumasin, että mitäpä tuollaisella laitteella tekisi, jos sielu pääsee lentoon ilman sitäkin.
Siitä lähtien, eli noin 30-vuotta olen toivonut, että saisin kokea sen joskus uudelleen ja oppisin tekemään astraalimatkoja.
Kyllähän me niitä matkoja unimaailmassa teemmekin, mutta haluaisin kokea niitä hereillä, sillä eihän niitä unia yleensä edes muista. Eikä aamulla ole minkäänlaista tietoa siitä, missä olemme yön aikana olleet.
Tosin en kyllä ihmettele vaikkei olekaan, sillä saattaisin reissata jatkuvasti ja tämä maallinen tomumaja saisi kököttää täällä täysin tyhjillään.
Eikä kyllä ole yhtään takeita siitä, tulisinko ylipäätään reissuiltani ollenkaan takaisin.
Napsauttaisin vaan sen ohuen hopealangan poikki ja huikkaisin, että kiitti mulle riitti. Koittakaahan pärjäillä.
Mutta olis se kyllä tosi jännää, käydä salamannopeasti siellä ja täällä ja vieläpä ilmaiseksi.
Täällä maailmassa monet toiveet tyssäävät aina siihen, ettei ihmisillä ole rahaa toteuttaa niitä.
Pihistämällä ja säästämällä saa ehkä raavittua kokoon etelänmatkan hinnan, mutta se on vain yksi pieni reissu. Ja seuraavaa saa odottaa hamaan tulevaisuuteen.
Mutta aina ei saa kaikkea mitä haluaa, joten ei kai se muu auta, kuin kökkiä tämän maallisen tomumajan uumenissa ja tehdä mielikuvitusmatkoja ympäri galaksia.
Ja toivoa, että tulevaisuudessa oppisimme uusia taitoja, joiden avulla astraalimatkailustakin voisi tulla, joka pojan huvia.
Sillä sekin on todennäköisempää, kuin se, että tämän maailman rahavarat jaettaisiin uudelleen, kaikkien kesken.
Toivon, ettei köyhien ainut huvitus, olisi tulevaisuudessakin, vain pelkkä vilkas mielikuvitus.
Mukavaa uutta viikkoa 🛸🙃🛸
Anna valosi loistaa 💖✨💖
Laita hyvä kiertämään 💐🎀💐
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti