Harmaa haikeus

 

Utuinen, harmaa harso on taas kietonut maalaismaiseman syleilyynsä ja vaikka sumussa on kyllä oma viehätyksensä, niin jostain syystä se vetää aina mielen matalaksi. Tarotpakasta pompannut narrin kortti tuo kuitenkin tälle päivälle hieman hauskuutta ja horisontissa häämöttäviä, uusia seikkailuja.

Narrin kortti kuvaa lupausta uudelleensyntymästä kaikilla neljällä olemassaolon tasolla, henkisellä, älyllisellä, fyysisellä sekä tunnetasolla.

Narri kehottaa seuraamaan sydämen ääntä ja luottamaan siihen mihin universumi sinut vie, vaikuttipa se sitten kuinka hullulta tahansa.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, joten rentoudu ja pidä hauskaa.

Vaikka pelko yrittää pidätellä sinut, antaudu ja uskalla loikata tuntemattomaan. Sillä sinä olet valmis uuteen alkuun, tai jopa suureen elämänmuutokseen.

Universumi kehottaa meitä nousemaan siivillemme ja lentämään vapauteen, mutta en minä ainakaan vielä tiedä, mihin minun pitäisi suunnistaa.

Kyllähän elämä päivä päivältä muuttuu ja vie meitä hitaasti eteenpäin, mutta en näe vielä mitään maailmaa mullistavaa muutosta, ainakaan omassa elämässäni.

Paremminkin kaikki narrin lapsenmielisellä innolla aloittamani projektit tuntuvat kariutuvan heti alkumetreillä, joihinkin aivan kummallisiin ulkopuoleltani ilmaantuviin esteisiin.

Olenko kenties suunnistamassa väärään suuntaan, vai aikaani edellä ja siitä syystä maailmankaikkeus iskee jarrut pohjaan ja kehottaa pysähtymään ja odottamaan.

Hyväntahtoisuus ei tunnu tällä hetkellä sopivan tähän maailmaan ja muukalainen on joka paikassa kuin kirottu sana, joka ei saa kuulua, eikä näkyä missään.

Tuntuu, että tämä hullunkurinen maailma hyljeksii meitä muualta tulleita muukalaisia ja yrittää estää valoamme loistamasta.

Saamme hehkua vain omassa pienessä kuplassamme, jonka pimeys aina lopulta peittää tummalla harsollaan ja tukahduttaa aikeemme levittää valoamme koko maailmaan.

Onko maailmankaikkeuden käsikirjassa vielä monta tapahtumaa odottamassa toteutumistaan, ennen kuin voimme sanoa, että valo on voittanut pimeyden.

Ehkä meidän pitää todellakin pysähtyä, kääntyä sisäänpäin ja odottaa oikeaa hetkeä.

Eikö vieläkään ole aika toimia ja lähteä eteenpäin?

Tiedän, että viivytykset opettavat meille kärsivällisyyttä, jota tulemme myöhemmin tarvitsemaan, joten täytyy vaan yrittää kestää tätä pysähdyksen tilaa.

Ja nauttia rauhallisista lepohetkistä, niin kauan kuin niitä riittää. Toiminnan aika alkaa ehkä sitten joskus myöhemmin, ainakin minun kohdallani.

Leppoisaa viikon jatkoa💤😴💤

Seuraa sydämesi ääntä💖🤗💖

Ole oma itsesi🌺🥰🌺

T: Merja