Tuuliviiri rauhaton

 

Taas on niin levoton olo, kuin muurahaispesässä istuisi. Isäni kertoi, että olin lapsena istunut kiven päällä, jonka alla oli keltiäispesä ja siitä oli kyllä aikamoinen "riemu" ratkennut. En kyllä itse kyseistä episodia muista, mutta sitäköhän traumaa tässä nyt joutuu, tällä hetkellä purkamaan.

Olo on levoton ja tuntuu, että koko ajan pitäisi tehdä jotain, että mieli rauhoittuisi.

Mutta sitten iskee uusi ongelma, sillä mikään ei oikein huvita, eikä mihinkään pysty keskittymään.

Ainoa tekeminen, joka rauhoittaa on luonnon keskellä oleskelu, mutta sekin tuo vain hetkellisen helpotuksen tähän ahdistavaan oloon.

Vähän ajan päästä levottomuus hiipii taas takaisin, sieluun ja sydämeen ja sama kusiaispesässä istuskelu alkaa alusta.

Yritä tässä nyt sitten olla levollinen valomajakka, maailmalla myllertävien myrskyjen keskellä.

Ja hip hei, tämähän on vasta alkua.

Tunnen, joka solullani, että joku suurempi tapahtuma on vasta tulossa ja samaa kertovat kanssakulkijatkin.

Vai onko se vain pelkkää harhaa ja mielikuvituksen tuotetta.

Luommeko itse tämän levottomuuden ja jatkuvan odotuksen tunteen.

Yritän istua hiljaa paikallaan, mutta hetken päästä ajatukset karkaavat omille teilleen ja kitukusiaiset alkavat kiivetä taas jalkoja pitkin ylöspäin. 

Kärsivällisyyttä pitäisi kuulemma harjoitella, tai niin minulle ainakin vähän aikaa sitten kuiskittiin. Olemme liian levottomia ja keskittymiskykymme on kadonnut vuosien myötä, taivaan tuuliin.

Tällä hetkellä jaksamme tutkimusten mukaan keskittyä, vain 47 sekuntia kerrallaan. Sen jälkeen keskeytämme tehtävämme ja suuntaamme huomion jonnekin muualle.

Kaikenlaisten älylaitteiden jatkuva käyttö on virittänyt aivomme kestokykynsä rajoille.

Mutta onhan maailma tietysti muutenkin muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana, joten ei kaikkea syytä voi vierittää älylaitteiden niskoille. Varsinkaan, kun kaikille ei edes ole ne kännykät, käteen kiinni kasvaneet. 

Joku tämän maailman on levottomaksi muuttanut ja varastanut minulta ne lehmänhermot, jotka vielä yli kymmenen vuotta sitten omistin, tehdessäni pikkutarkkaa työtä.

No, ei auta muu kuin yrittää opetella sitä kärsivällisyyttä ja keskittyä vain juuri tähän hetkeen ja tähän paikkaan. Kuunnella hiljaisuutta ja tuntea, kuinka ne pienet viheliäiset muurahaiset alkavat taas kutitella jalkapohjia ja saavat minut lähtemään, villiin laukkaan.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua

🧡😴🧡

Anna valosi loistaa 🌟😇🌟

Laita hyvä kiertämään 🍀🐾🌺🐾🍀

T: Merja