Joskus iltaisin, mieleen hiipii ajatuksia siitä, mitä olen tänään tehnyt tai sanonut. Onko sillä ollut mitään merkitystä minulle, tai kenellekään muullekaan. Olenko suorittanut sen tehtävän, joka minulle on täksi päiväksi annettu? Vai onko tämä kaikki ponnistelu valoa kohti, aivan turhaa?
Miksi meidät on lähetetty tänne maailmaan suorittamaan tehtävää, joka on jo alun perin, täysin mahdoton toteutettavaksi.
Menipä täällä maailmassa minne suuntaan tahansa, niin aina törmää samaan ongelmaan. Suurin osa ihmisistä elää pinnallista elämää, jossain unemahöttö maailmassa, koska eivät kestä kohdata todellisuutta.
Siellä on käsittelemättömistä traumoista kasaantunut suuri musta möykky ja sinne on myös lakaistu kaikki viattomuus maailmasta.
Emme halua kohdata omaa pimeyttämme, emmekä kestä myöskään sitä viatonta, herkkää sisäisen lapsen valoa, joka haluaa uskoa kaikkeen hyvään ja kauniiseen.
On helpompi mennä touhottaa viikosta viikkoon ja vuodesta toiseen, pysähtymättä.
Kun mikään ei muutu, kukaan ei suutu ja elämä pyörii loputtomasti samaa tuttua rataa. Niin on aina ollut ja hyvä niin. Kun lakkaamme miettimästä, voimme uskotella itsellemme, että kaikki on ihan hyvin.
Mutta tarvitseeko meidän siitä piitata, jos se ei koske meitä?
Mitä väliä sillä on, jos naapurit ovat täysin psykoosissa, tai kadulla kuljeskelee tyhjäkatseisia zombeja.
Se on heidän elämänsä ja ongelmansa, niin kauan, kun minun ei tarvitse heitä kohdata.
Köllöttelen vaan ihanassa kuplassani ja tutkiskelen aikani kuluksi, napanöyhdän muodostamia, pörröisiä möykkyjä.
Siinä sitä on ihan tarpeeksi elämäntehtävää, pienelle ihmiselle.🐛
Aurinkoista kevätpäivää🌞🌼🐝🌼🌞
Anna valosi loistaa🔸🌟🌷🙃🌟🌷🔸
🎠🎪🙈🧡🙉💚🙊🎪🎠
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti