Katselin aamulla Youtubesta Hautausurakoitsijan päiväkirjaa, jossa hän kyseli, "onko kaikilla ihmisillä omatunto". Tuo video sai taas ajatukseni laukkaamaan ja pohtimaan asiaa puolelta, jos toiseltakin.
Voisiko se todella olla niin yksinkertaista?
Olen aina jotenkin ihmetellyt ja kapinoinut sitä vastaan, että ihmisen pitää olla tuomari toisille ihmisille.
Määrätä toisille rangaistukset ja pahimmassa tapauksessa tuomita joku, vaikkapa kuolemaan.
Minun mielestäni tuomitseminen ei ole ihmisen hommaa, meidän ei pitäisi joutua tekemään tuollaisia päätöksiä.
Mutta, jos omatunto toimisi tuomarina, niin se kuulostaisi todella oikeudenmukaiselta. Saisimme heti saman tien, sitä mitä tilaamme.
Päättäjät ja yhteiskunta laativat lait, jotka eivät ole kaikille ihmisille samanlaisia. Nykyiset tuomarit ovat lahjottavissa ja käyttävät lakien myöntämää valtaansa usein väärin. Korruptio rehottaa kaikkialla.
Sen jälkeen, kun ihmisten omatunto herää, he joutuvat katsomaan peiliin, tuomitsemaan ja parantamaan, itse itsensä. Sisäänpäin kääntyminen ja omien varjojen katsominen silmästä silmään, aloittaa paranemisprosessin. Opimme antamaan anteeksi itsellemme ja muille, emmekä tarvitsee enää ulkopuolisia tuomareita tuomitsemaan, tai vaatimaan rangaistuksia.
Voisimmeko lakata tuomitsemasta ja syyttämästä toisia, omista virheistämme?
Jotenkin hieno ajatus, mutta miten saisimme muokattua tämän ylösalaisin maailman uuteen uskoon ja ihmiskunnan kääntymään sisäänpäin.
Siinä sitä onkin puuhaa pienelle ihmisille.
Olemme ajautuneet jo aikojen alussa väärälle tielle ja heittäneet omantunnonäänen romukoppaan.
Kaikkea pahaa ja vilpillistä saa tehdä, kunhan ei vaan jää kiinni, sillä niinhän muutkin tekevät, miksen siis minäkin.
Tottakai olemme kaikki sortuneet elämämme aikana vilppiin, vääryyteen ja tuomittaviin tekoihin ja sorrumme tästä eteenpäinkin. Ihmisiähän tässä edelleen ollaan, vaikka joku muuta väittäisi.
Onko parantuminen ylipäätään mahdollista, meidän kaikkien kohdalla? Ovatko jotkut ihmiset pahoja jo syntyessään, tai sieluttomia, niin kuin jotkut väittävät, vai onko kaikki pahuus elämän oppikoulussa opittua?
Ylpeydestä, ahneudesta, vihasta, kateudesta, himosta, ylensyönnistä ja laiskuudestaan.
Jos kaikki pahuus ja pimeys maailmasta katoaisi, voisiko täällä olla valoa ja hyvyyttäkään?
Ja miten sen jälkeen kävisi niiden välttämättömien oppiläksyjen?
Loppuisivatko nämä ikuisesti jatkuvat murmelinelämät?
Vai riittäisikö se, että saavuttaisimme jonkunlaisen tasapainon hyvän ja pahan välillä?
Oppisimme olemaan armollisia, anteeksiantavia, myötätuntoisia, empaattisia yms. Veljet eivät enää tappaisi veljiään, eikä siskot kadehtisi toisiaan. Kuuntelisimme omantunnon ääntä ja tekisimme toisille niin, kuin haluaisimme heidän tekevän itsellemme.
Tämän dualistisen maailman tasapaino on järkkynyt ja tällä hetkellä valo nostaa näkyville kaiken pimeyden. Ainoa keino päästä eroon tästä kaikesta hulluudesta, taitaa olla siirtyminen ylemmälle tietoisuuden tasolle. Mutta onko se oikeasti edes mahdollista, vai valopäiden mielikuvituksen tuotosta? Ja minkälaisella loikalla se tapahtuisi? Sitä odotellessa ja ihmetellessä, matka jatkuu...
🌞🥰🌞
Anna valosi loistaa ✨💓🤗💓✨
Laita hyvä kiertämään 💐🎀💐
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti