Tästä tapahtumasta on jo yli 28-vuotta. Olin sairaalassa, koska tyttäreni oli syntynyt pari päivää aikaisemmin. Makasin vuoteellani, tuijottelin kattoa ja kuuntelin junaradan kolinaa, sekä huonetoverini mahtavaa kuorsausta.
Hetken päästä tunsin, kuinka aloin liukua, kevyesti, painottomasti ylöspäin. Huomasin olevani huoneen katossa, kasvot alaspäin ja katselin ihmeissäni ympärilleni. Aloin kiertää huonetta, nurkasta nurkkaan, samalla katsellen sänkyjä, pöytiä, tuoleja ja kukkapuskia ylhäältä päin. Liikkuminen oli kevyttä, sulavaa ja nopeaa. Vaikka kehoni makasi vuoteellaan, näin kaiken ja pystyin ajattelemaan selkeästi.
Kierrettyäni huoneen ympäri, ehkä viitisen kertaa, minuun iski paniikki. Apua, miksi olen täällä katossa, haluan takaisin kehooni. Niinpä vajosin, alas vuoteelleni.
Makasin paikoillani, enkä pystynyt liikkumaan. Vasemman kämmeneni päällä tuntui kova kipu. Juuri siinä samassa kohdassa, jossa oli ollut pari päivää aikaisemmin, kanyyli. Kipu lähti liikkumaan kättäni pitkin kohti rannetta. Tuntui siltä kuin verisuonta pitkin olisi kulkenut, joku liian suuri möykky, repien samalla suonen rikki. Kipu siirtyi kyynärpäähän, olkapäähän ja eteni kohti sydäntä. Odotin kauhuissani, veritulppaa tai sydänkohtausta. Kipu kuitenkin katosi mystisesti, samalla hetkellä, kun se saavutti rintakehäni. Huokaisin helpotuksesta ja huomasin, että pystyin taas liikkumaan.
En tiedä, miksi kyseinen asia minulle näytettiin. En ollut sairas, eikä se ollut ns. kuolemanrajakokemus, vaikka tapahtuma kyllä poisti kuolemanpelkoni, saman tien. Ymmärsin että, vaikka kehoni jonain päivänä lopettaa maallisen taivalluksensa, sieluni ei koskaan kuole. Edesmennyt äitini toivoi aina, että saisi kuolla nukkuessaan. Olen iloinen, että hänen toiveensa toteutui. Minä puolestani toivon, että saan kokea viimeiset hetkeni hereillä. En halua nukkua sillä hetkellä, kun elämän suurin mysteeri avataan minulle. Haluan nähdä, onko siellä tunnelin päässä, todellakin valoa.
Iloa ja valoa elämääsi 😊
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti