Löysin tämän aikaisemmin kirjoittamani hullun tarinan, pöytälaatikkoni uumenista. Oikeastaan se sopii tähän valheelliseen nykymaailmaan, kuin nenä päähän. Se osoittaa, kuinka helppoa ihmisiä on manipuloida, vedoten yksilön vastuuseen ja hyväntahtoisuuteen. Ja, jos se ei tuota toivottua tulosta, ainahan heidät voidaan syyllistää. Viimeistään se keino tehoaa ja saa useimmat ihmiset toimimaan, jopa vastoin omaa tahtoaan.
Iso, lihava, harmaakarvainen sammakko, kyhjöttää tuuhealehtisen pensaan alla, kuunnellen sateen ropinaa. Se räpsyttelee, inhosta sihisten vesipisaroita likaisista varpaistaan. Monen metrin päähän leijuvasta, ihanasta parfyymistä voi päätellä, että tämä poika ei ole ihan äsken pesulla käynyt. Sammakko yrittää tihrustaa rähmäisillä silmillään, puiden lomasta pilkahtavia illan viimeisiä auringonsäteitä. Mutta toteaa, etteivät ne lämmitä sen enempää takkuista turkkia kuin ahdistunutta mieltäkään. Vilusta väristen sammakko kietoo syyläiset varpaansa tiukasti ympärilleen ja upottaa muhkuraisen päänsä, pehmeänä hyllyvien vatsamakkaroiden väliin.
Olisipa se somaa, jos löytäisin kauniin puolison seurakseni ja iltaisin kylkeä lämmittämään, tuumailee rumilus unta odotellessaan. Hetken kuluttua lämpö täyttää sielun ja sydämen. Lopulta sammakko nukahtaa, ajatusten vaeltaessa ihanaan prinsessaan, joka voisi suudelmallaan vapauttaa uljaan prinssin, pahan noidan kirouksesta.
Seuraavana aamuna sammakko lyllertää mahoineen, lahonneen kannon luo aamupalalle. Se raottaa pitkillä kynsillään kaarnaa. Kuoren alta paljastuu, maailman parhaista raaka-aineista koottu, seisova pöytä. Kanto on täynnä tuoreita ja ravitsevia etanoita, toukkia ja kovakuoriaisia. Silmät himosta kiiluen ja rupiset huulet, kuolaa valuen, ahne sammakko lipoo pitkällä kielellä kitaansa, kaiken syötäväksi kelpaavan. Vaikka sen vatsanahka kiristää jo pinkeänä, ei moinen suursyömäri malta lopettaa ahmimistaan. Se tunkee edelleen suureen suuhunsa, herkkuja toisen perään. Lopulta se kierähtää, ähkien ja puhkien selälleen pehmeään sammalikkoon. Aurinko lämmittää mukavasti pulleaa vatsaa ja hetken kuluttua sammakko kuorsaa kuin höyryveturi, päästellen välillä turinoita myös takapäästään.
Polkua pitkin sipsuttelee, vaaleanpunaisissa tossuissaan, ihka oikea "blondi". Hänen vyötäisille asti ulottuva hiuspehko, hulmuaa vienosti tuulessa. Tyttö huomaa sammalikossa retkottavan rumiluksen ja tökkää sammakkoa pitkällä kepillä. Hyi, kamala mikä otus. Onkohan se kuollut, ihmettelee blondi ja jatkaa tutkiskeluaan.
Sammakko havahtuu hereille ja vääntäytyy mättäälle istumaan. Se tuijottaa ihanaa prinsessaa, viirusilmät onnesta hehkuen. Oi, kaunis prinsessa. Auta minua poloista sammakko rukkaa vapautumaan, pahan noidan kirouksesta. Suutele minua, niin muutun uljaaksi prinssiksi.
Blondi katsoo otusta epäluuloisena ja harmittelee, punaiseksi maalatun rakennekyntensä lohkeamista. Luulin, ettei puhuvia sammakkoja ja noitia ole kuin saduissa, tuumaa tyttö ihmeissään. Taas minua on huijattu.
Suutele, suutele jo, hoputtaa sammakko epätoivoisena, pelätessään tytön katoavan takaisin metsän uumeniin. Lopulta tyttö lähestyy rupikonnaa, mutta haistaessaan inhan lemun, kavahtaa pari askelta taakse päin. Sammakko alkaa parkua ja suuret krokotiilin kyyneleet, vierivät pitkin sen paksuja poskia. Sen alahuuli väpättää niin, että kuolaa pursuu suupielistä rinnuksille.
Viimein blondi heltyy, nappaa sormilla kiinni nenästään ja moiskauttaa, ruusunpunaisilla huulillaan mojovan suudelman, keskelle sammakon rupisia huulia.
Kuuluu valtava tussahdus ja rakastavaisten ylle levittäytyy, utuinen harsopilvi. Sumun hälvettyä rupikonna myhäilee onnellisena sammalikossa. Ja viereisellä mättäällä kyykkii valkokarvainen blondisammakko, joka huhuilee uljasta prinssiä, suuret silmät ihmetyksestä pyöreinä.
HAUSKAA JOULUA 🎇🎄🎇
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti