Toissa kesänä istuin helteisenä päivänä pihamaalla. Ympärilläni lenteli sitkeästi, keltainen sitruunaperhonen. Lopulta ajattelin, että saattaisiko sillä olla jano ja laitoin vettä pieneen astiaan. Hetken kuluttua perhonen lensi kupin reunalle ja alkoi juoda. Sen jälkeen se lensi kädelleni ja tunnusteli minua pitkän aikaa tuntosarvillaan. Katselin perhosta ihmeissäni ja juttelin sen kanssa, vaikka tuskinpa se minun höpinöistäni mitään ymmärsi. Ellei se sitten ollut, joku henkimaailmasta vierailulle tullut sukulainen, perhosen hahmossa.
Samana kesänä ulkoeteiseemme lensi pieni linnunpoikanen. Se törmäili ikkunoihin ja putosi lopulta lattialle selälleen. Otin linnun käteeni ja kannoin sen varovasti pihamaalle trampoliinin päälle, ettei koirani pääse vahingoittamaan sitä. Lintu makasi selällään ja pienet varpaat sojottivat kohti taivasta. Se ei osoittanut mitään elonmerkkejä ainakaan kymmeneen minuuttiin ja ajattelin, että se on varmaankin kuollut. Lopulta linnunpoika kuitenkin kiepsahti jaloilleen, tuumaili hetken ja lensi läheiseen puuhun. Alkusyksystä, kun istuskelin taas pihamaalla, eteeni lensi punaruskea lintu. Se istui koivun alaoksalla ja katseli minua pitkän aikaa. Tuumailin olikohan se sama linnunpoika, aikuiseksi kasvaneena. Ja tuliko se kiittämään minua, henkensä pelastamisesta.
Läheisellä järvellä pesii, joka kesä joutsenpariskunta, joka syksyn tullen tulee aina esittelemään perhettään. Eräänä kesänä kuulin järveltä sydäntä särkevää huutoa ja menin koiran kanssa katsomaan, mikä siellä oli hätänä. Näin joutsenen, joka ui ympyrää lahdenpoukamassa ja kiljui suoraa huutoa. Kävelin tutulle rantakalliolle ja huomasin kuinka toinen joutsen makasi kuolleena kaislikossa. Loppu kesästä, kun istuin rantalaiturilla yksinäinen, valkoinen joutsen lensi ylitseni ja laskeutui veteen. Se ui kaislikon luo, juuri samaan kohtaan, jossa kuollut joutsen oli kellunut. Se kierteli ja katseli hetken ympärilleen. Lopulta se nousi siivilleen ja katosi taivaan sineen. Mietin, oliko se sama joutsen. Voisiko se muistaa tuon ikävän tapahtuman ja kävikö se jättämässä hyvästit, kuolleelle puolisolleen.
Kun kulkee luonnossa silmät ja korvat auki, saattaa nähdä kaikkea ihmeellistä. Ja mikä parasta, löytää itsekin, sisäisen rauhan tilan. Sitä me kaikki tarvitsemme, juuri tänään, tämän kaiken kaaoksen ja pelon keskellä.
Mukavia hetkiä luonnon keskellä 🌟🍄🌲🍄🌟
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti