Kuunteleminen

Lapsuudenperheessäni kaikki olivat tosi puheliaita, joten kuuntelijan rooli lankesi minulle ihan luonnostaan. Useimmiten oli täysin mahdotonta saada puheenvuoroa, sen suunnattoman älämölön keskellä. Joten lopulta, en edes yrittänyt.

Tuntuu, että suurimmaksi osaksi ihmiset puhuvat ihan puuta heinää, koska eivät osaa olla toisten seurassa, hiljaa kiusaantumatta. Jotain on vaan pakko hölöttää, oli siinä sitten järkeä tai ei. Jokainen miettii vaan sitä, mitä itse seuraavaksi sanoisi, eikä kukaan todellakaan keskity kuuntelemaan vastapuolen sanomisia.

Kuunteleminen ei ole sitä, että korvat on auki, vaikka monet ehkä niin kuvittelevatkin. Ja on todella ikävää huomata, että monet ihmiset kysyvät sinulta jotain vain pelkästä kohteliaisuudesta. Joskus syntyy tosi noloja tilanteita, kun yrität vastata johonkin tällaiseen kohteliaisuus kysymykseen. Ja hetken päästä huomaat ihmisten ilmeistä, ettei heitä kiinnosta sanomisesi, pätkän vertaa. Jos et ole aidosti kiinnostunut kuulemaan vastauksia niin ei ehkä kannata esittää niitä kysymyksiäkään. Sillä sehän on kuin heittäisi märän rätin, päin toisen naamaa.

Monet ihmiset sulkevat suunsa ja lakkaavat puhumasta kokonaan, koska eivät koe, että heidän sanoillaan ja ajatuksillaan olisi kenellekään muulle mitään merkitystä. Ei ketään oikeasti kiinnosta, mitä mieltä minä asioista olen. On parempi pienentää itsensä ja tekeytyä näkymättömäksi. Niin välttyy ainakin noloilta tilanteilta.

Ehkä minäkin kirjoitan tätä blogia vain siksi, että olen padonnut kaikki sanomattomat sanat, jonnekin sieluni syvyyksiin. Nyt ne haluavat pursua ulos aivojeni kiemuroista ja tulla näkyväksi. Kuuleeko kukaan tälläkään kertaa vai kaikuvatko sanani kuuroille korville. Onko sillä oikeastaan mitään väliä. Olenpahan ainakin saanut suollettua, sanat ulos itsestäni.

Nämä ovat minun ajatuksiani ja minun tämänhetkinen totuuteni, joten ota näistä se mikä resonoi ja jätä kaikki muu. Sillä loppujen lopuksi, vastuu on aina kuulijalla.

🎵 Kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakkaan 🎵