Tässä ja nyt

Saan itseni aina silloin tällöin kiinni siitä, että lähden mukaan näihin kollektiivissa velloviin odotuksiin ja kauhuskenaarioihin. 

Minusta tuntuu ihan siltä, että kohta tapahtuu jotain tosi isoa, maailmanlaajuista ja ennenkokematonta. Se on niin lähellä, että sen voi jopa haistaa. Se voi tapahtua jo huomenna tai ensi viikolla, mutta tulossa se on. Valmistautukaa siihen, odottakaa, tarkkailkaa merkkejä. 

Siinähän se nykyhetki mukavasti kuluukin, pelätessä ja odottaessa.

Mutta kannattaako sitä tulevaisuutta kiirehtiä ja kieli pitkällä odottaa, koska sen myrskyn alettua, maailmassa on helvetti valloillaan. Eikä se ihan heti lopu.

Kun se pikajuna helvettiin lähtee laiturilta 666 niin sitä ei itse pirukaan, pysty enää pysäyttämään. Kaikki hoomoilaset istuu kyydissä, pahaa aavistamatta. Pelokkaimmat hyppivät vauhdissa, ikkunoista kuusikkoon. Itsetuhoisimmat makaavat kiskoilla ja odottavat vapahtajaa ja me valopäät jäämme asemalle. Seuraamme näytelmää sivusta, syömme poppareita ja hoemme, että meillä ei ole mitään hätää. Tulkoon, vaikka lunta tupaan tai jäitä porstuaan. 

Luuletteko, että me pääsemme tästä, kuin koira veräjästä? Vai onko edessämme mutkikas ja vaativa agilityrata, jossa joudumme ylittämään esteitä, esteiden perään. Ei se uusi maailma varmaankaan, ihan itsestään synny.

Tässä ja nyt kaikki on vielä suhteellisen hyvin, mutta me emme osaa nauttia siitä. Meidän pitää koko ajan vaan odottaa jotain, bussia, junaa, aamua, iltaa, seuraavaa päivää ja ufojen ilmaantumista taivaalle. Jotain uutta, kivaa, mukavaa tai vastaavasti kauheaa katastrofia. Ihan mitä vaan, kunhan ei vaan tarvitse kestää tätä tylsää ja tappavaa nykyhetkeä.

Kuka meidät on tällaisiksi kouluttanut, vai olemmeko oppineet tämän, ihan itse. Elämme menneisyyden harhakuvissa tai tulevaisuuden uhkakuvissa ja unohdamme tämän ainoan hetken, jossa meidän pitäisi elää. 

Joku päässäni huutaa, että pysähtyä ei saa, muuten jämähtää paikoilleen. Pitää vieriä, ettei sammaloidu. Antaudu virran vietäväksi, mutta älä jää lillumaan. Tee sitä ja tätä ja poukkoile sinne tai tänne.

Välillä, kun kuuntelee näitä toisten ihmisten jakamia elämänohjeita, niin herää kysymys. Pitääkö minun istua tässä, kuin tikku paskassa ja meditoida, vai hypätä, pää edellä jokeen, virran vietäväksi. Ainoa järkevältä tuntuva vaihtoehto on, lakata kuuntelemasta toisten neuvoja ja tehdä itse omat päätöksensä.

Tämä on minun elämäni. Minä olen tämän auton kuski. Ja päätän ihan itse, starttaanko tämän kotteron, nostanko kytkintä ja lähdenkö liikkeelle. Vai istunko vielä hetken tässä ja katselen auringon nousua. Nautin tästä hetkestä, muistelematta menneitä tai suunnittelematta tulevaisuutta. Olen vaan tässä ja nyt ja kaikki on hyvin 😊💤

Mukavaa päivän jatkoa 🌷🙃🌷

T: Merja