Vihreä avaruuslapsi





Kuten jossain aikaisemmassa jutussa kerroinkin, tyttäreni oli syntyessään vihreä. Teho-osaston hoitaja sanoi, ettei hän ollut 25-vuotisen uransa aikana nähnyt ketään lasta sellaisessa kunnossa, että hänestä ei saanut vihreää väriä pois, vaikka olisi miten hinkannut. Ilmankos hoitajat leikkaussalissa, olivat täysin mykkiä, eivätkä edes älynneet kertoa, oliko luomukseni tyttö vai poika. Puhumattakaan, että olisivat näyttäneet tyttäreni minulle. Näin hänet ensimmäisen kerran vasta seuraavana päivänä happikaapin läpi.

Kun Suvi oli muutaman vuoden ikäinen ostin hänelle ensimmäiset värikynät ja värityskirjan. Hän suttasi kirjan alusta loppuun vimmattua vauhtia ja siitä eteenpäin ostin uusia värityskirjoja tai piirustuslehtiöitä, melkein jokaisella kauppareissulla. 

Into piirtämiseen ja värittämiseen oli jotain sellaista, johon en ole aikaisemmin törmännyt. Kuvia alkoi syntyä ensin ihan omasta päästä ja vähän myöhemmin piirrettyjen elokuvien hahmot täyttivät kotimme seinät. Digimonit ja pokemonit piirtyivät paperille kuin itsestään ja niitä saattoi syntyä kymmeniä yhdessä päivässä. Ja ihmeellisintä oli se, että jokainen hahmo, joka paperille ilmestyi, näytti todellakin melkein samanlaiselta, kuin ne elokuvassa esiintyvät piirroshahmot. 

Onhan näitä taiteellisia taipumuksia hieman minulla ja miehellänikin. Ja suvussa on ollut aikaisemminkin piirtäjiä, mutta epäilen kyllä, että tämä taito on tullut hänen sielunsa mukana, jostain entisestä elämästä. Tietysti ahkeralla harjoittelulla, ehkä melkein kuka vaan voi oppia piirtämään. Mutta onhan synnynnäinen taito aina loppujen lopuksi, lahja universumilta. 

Vimma piirtämiseen ja taitojen kehittämiseen jatkui vuosi vuodelta ja jatkuu edelleenkin. Netistä löytyy tälläkin  hetkellä lukematon määrä Suvin aivokiemuroista pursuneita, mitä ihmeellisempiä luomuksia. 

Suvi auttoi minua tekemään tämän blogin, sillä olen itse ihan tumpelo tietokoneiden kanssa. Hän on myös piirtänyt osan tässä blogissa olevia kuvia. Toivon, että saan kuvia vielä lisää sitten, kun hän ehtii niitä suunnittelemaan. 

Iloa ja valoa päivääsi 🌞🌷🤗🌷🌞

T: Merja







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti