"vilkkuvalo ufo"

Olin koirani ja villin sisäisen lapseni kanssa pihamaalla, katselemassa tähtitaivasta. Ja niin kuin arvata saattaa, tuolla pennulla lähtee aina välillä hommat, täysin lapasesta.

Heti kun astuimme ovesta ulos, näimme taivaalla upean tähdenlennon, josta sisäinen kakarani innostui tietysti suunnattomasti.

Aloin höpistä melkeinpä ääneen, että moikka avaruuskaverit ja kiitos merkistä. Missäs päin taivasta taas luuraatte, voisitteko väläyttää valoja. Tää maailma on edelleenkin ihan hanurista kotoisin, tulkaa hakemaan mut pois täältä. Täällä on niin kylmä, että sielukin jäätyy, eikä ihmiskunnan touhuista tule vieläkään lasta eikä 💩, joten haluan takaisin kotiin.

Ei tullut merkkiä, vastausta eikä noutajaa. Sitten mielessäni alkoi soida lastenlaulu, leijonaa mä metsästän. Eli pentuni sanoin, ufoa mä metsästän, ufoa mä metsästän. Tahdon nähdä suuren, tahdon nähdä suuren. Enkä pelkää ollenkaan, enkä pelkää paljonkaan. Tahdon nähdä ufon, tahdon nähdä ufon. 

Taivaalla oli paljon tähtiä, muttei mitään liikettä, ei edes sateliitteja. Lopulta pentu innostui inkuttamaan, hei mä haluun nähdä ison ufon. Sellaisen jossa on vilkkuvalot, vihreät ja punaiset vilkkuvalot. Voisitteko nyt näyttää mulle sellaisen, eihän teillä nyt mitään tärkeämpääkään tekemistä siellä taivaalla, kuitenkaan ole. Merkkejä inkuttavien ufohullujen toiveiden täyttäminen on ihan yhtä tärkeetä, kuin maapallon turvallisuuden tarkkailukin. Vai mitä? 😉

Ehkä noin viiden minuutin päästä taivaalla syttyi valo ja pentu tietysti innostui siitä suunnattomasti. Hei, moi, ihanaa. Valo syttyi ja sammui, eteni hieman vasemmalle. Sitten se vilahti uudelleen ja siirtyi taas hieman eteenpäin. Ja sama juttu taas ja taas. Ajattelin, että onko se sittenkin lentokone, kun vilkkuu noin tasaisin välein. Mitään ääntä ei kuulunut. Ja olishan se tietysti aika outoa, jos lentokone yhtäkkiä ilmestyisi, keskelle taivasta. Valo vilkahti seitsemän tai kahdeksan kertaa ja siirtyi samalla koko ajan vasemmalle päin. Sitten se katosi taas kerran, kuin tuhka tuuleen.

Mietin, että okei, voihan sen vilkkuvalo ufon tietysti noinkin käsittää, vaikka minä ajattelin näkeväni sen ihan eri tavalla. Ihmisten tavalla. Mutta kiitos, kiitos, kiitos, kaverit. Aivan upeeta, että opetatte minua ajattelemaan ja näkemään asiat uudella tavalla. 

Nämä jutut ovat ihan hulluja ja muuttuvat aina vaan omituisemmiksi. Välillä en oikein tiedä pitäiskö itkeä vain nauraa. Vai soittaa hätänumeroon ja hakeutua hoidon piiriin. Mutta luultavasti lääkityksestä ei ole apua tähän ongelmaan. Ainoa mikä saattais auttaa olis lobotomia, joten paras jatkaa vaan harjoituksia. Ehkä tämän kaiken tarkoitus vielä jonain päivänä minulle selviää...tai sitten ei. 

Mukavaa päivää 💖💐💖

T: Merja