Hoo Moilanen

 

Minä olen oman elämäni hoomoilanen. Polulleni tupsahtaa harvase päivä sellaisia asioita, joiden edessä minun on pakko nostaa kädet pystyyn ja sanoa. Tuosta en kyllä tiedä yhtään mitään. Ja, jos joku päivä alan kuvitella, että minäpä se tiedän kaikesta kaiken ja olen aina oikeassa, niin universumi siirtää minut hyvin äkkiä takaisin lähtöruutuun. Ja hyvä niin.

Minulla ei ole ollut flunssaa varmaan kymmeneen vuoteen, mutta tällä hetkellä painiskelen sen kourissa. Tässä asiassa olen ihan täydellinen hoomoilanen, sillä en osaa huilata edes sairaana ja varsinkaan silloin. Koko ajan pitää näpertää ja touhuta jotain. Tuntuu, että sängyssä maatessa ja sairastaessa, menee aika hukkaan. 

Siksipä universumi antoi taas kunnon muulinpotkun hanuriin. Tökkäsi paistomittarin kylkeen ja heitti lisää löylyä kiukaalle. Kyseli sitten että, alkaako se peti jo kutsua, vai laitetaanko lisää pökköä pesään. Ja kyllähän minullekin jossain vaiheessa tulee raja vastaan, joten hoipertelin lopulta, petiin huilaamaan. 

Mutta enhän minä siellä petissä kyllä kauan jaksa vanheta. Heti, kun olo alkaa tuntua vähänkin paremmalta, pyrähdän uudelleen lentoon. Ja joskus kohtaloikkain seurauksin, mutta toivottavasti ei tällä kertaa jälkitauteja pukkaa. Metsälenkille en sentään vielä tänään aio rynnätä, vaikka kyllä mieli tekisi. Eihän mulla jaloissa mitään vikaa ole 😉

Silloin, kun vielä oravanpyörässä pyörin innoissani kuin pieni eläin. Niin ei olis tullut kuuloonkaan, että olisin saikulle jäänyt. Buranaa vaan naamaan ja menoksi, vaikka pää kainalossa.

Sitä kuvitteli olevansa niin tärkeä ja korvaamaton, ettei voinut sairaslomalle jäädä.

Mutta onneksi universumi laittoi stopin näille typerille ajatuksille ja palautti minun takaisin maan pinnalle. 

Siihen loppui joka päivänen oravanpyörässä juokseminen ja alkoi matka kohti rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa elämää.

Usein sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja niinhän tuo tuntuu välillä tekevänkin. Ainakin, jos päässämme pyörii jatkuvasti pelkoon ja negatiivisuuteen liittyviä asioita. Ehkä olis hyvä heittää aivot narikkaan ja kuljeskella ihan hoomoilasena. 

Katsella vaan maailman menoa vaaleanpunaisten lasien läpi ja luottaa lapsenomaisesti kaikkeen mitä uutiset ja päättäjät meille kertovat. Menis vaan sokkona sinne minne käsketään ja toimis niin kuin kunnon kansalainen, ajattelematta sen kummempia.

Ja niinhän meistä tietysti suurin osa, on aikaisemmin tehnytkin. Kenenkähän idea sekin on ollut, että pitää muka alkaa, aatella ite. Täytyy alkaa kapinalliseksi ja pullikoida vastaan, joka asiassa. 

Ja minkähän takia sitä pitää alkaa kaivella vanhoja asioita ja luulotella, etteivät ne pidäkään paikkaansa. Kuvitella, että meitä on huijattu. Hetken päästä löytää salaliittoa sieltä ja täältä ja lopulta hurahtaa ihan foliohatuksi. 

On se vaan outoa hommoo, tämä ihmisen elämä. Ei ole helppoa olla foliohattuna, jos ei hoomoilasenakaan. Saa nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa. Mennäänkö ojasta allikkoon, vai ajasta ikuisuuteen.

Mutta kävi niin tai näin, aion olla loppuun asti oman elämäni kingi. Jääräpäinen vastarannankiiski. Se hoomoilanen, joka kulkee omia polkujaan eteenpäin, kuin mummo lumessa.

Olen aina menossa eri suuntaan kuin se suuri massa, joka sumussa vaeltaa, seuraten harhaanjohtajaa. 

Mutta, jos vastaan polulla tulette, niin huikataan vaan hei ja moi. Minä en varmaankaan suuntaa vaihda ja tuskin moni teistäkään. Saatte mennä, sinne minne johdatus vie. Jokaisella on se oma ainutlaatuinen polkunsa, jota pitää seurata. Ja hyvä niin. 

Annetaan sisäisen auringon loistaa 🔸💛🤩💛🔸

Laitetaan hyvä kiertämään 🦄💐🦄

T: Merja