Tämä viikko on pysäyttänyt minut täysin, itseni äärelle. Kaikki turhat aikataulut, hössötys ja vouhotus, on karsittu pois päiväjärjestyksestäni. Olen vaan ollut, tässä ja nyt.
Tuntenut kivun kauneuden ja parantavan voiman. Kuunnellut päässä jyskyttäviä sydämenlyöntejä. Puhdistanut kehoa, mieltä ja sielua, kaikesta ylimääräisestä moskasta.
Surkean olon keskellä, joku kuiskasi korvaani sanat. Huomaatko, että olet elossa. Ja tässä hetkessä riittää se, että hengität. Millään muulla, ei ole mitään väliä.
Tämä aika puristaa ja ahdistaa, puskee pintaan kaiken vihan, kiukun ja sisuksissamme vellovat, menneisyyden möröt. On aika käsitellä ne ja heittää lopulta, roskapöntön uumeniin. Turha niitä on enää, mukanaan raahata.
Ja kaikesta siitä, joka alkaa tökkiä, eikä enää resonoi, olisi myös osattava päästää irti. Vaikka ensin koemmekin, luopumisen tuskaa.
Aika tuntuu nopeutuvan koko ajan, eikä se riitä enää kaikkeen siihen, mitä olemme ennen tehneet. Herää kysymys. Ovatko ne asiat koskaan edes olleet tärkeitä, vai olemmeko vaan täyttäneet niillä tyhjyyttä itsessämme ja elämässämme.
Mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää?
Onko se raha ja valta?
Parrasvaloissa paistattelu?
Omaisuus ja tavarapaljous?
Kulta ja kunnia?
Minua ei enää vedä puoleensa mikään noista yllä mainituista asioista. Ne ovat silkkaa höpö höpöä ja ihmisten luomia illuusioita.
Minua ainakin kutsuu entistä enemmän, yksinkertaiseen elämään palaaminen. Ja luonnon keskelle, itsensä ääreen juurtuminen. Kaikki muu tuntuu, turhanpäiväiseltä hössötykseltä.
Seuraan kevään etenemistä, katselen ja kuuntelen. Olen läsnä ja nautin jokaisesta hetkestä, vaikken tekisi yhtään mitään. Maailma saa mennä menojaan. Minut riittää tekemään onnelliseksi se, että saan olla oma itseni.
Iloa ja valoa päivääsi 🌸🌲🌞🌲🌸
Älä anna vihan hiertää 😠👎
Anna hyvän kiertää 🌼😍🌼
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti