Tämä "aisti" toi mukanaan myös sen, että näin ihmisten heikkoudet. Olisin tiukan paikan tullen, voinut iskeä juuri siihen heikkoon kohtaan, jos olisin halunnut nujertaa heidät tai esimerkiksi lopettaa kiusaamisen. Ymmärsin, että minulla on käytössäni "voima", jota voin käyttää joko hyvää tai pahaan.
Oma voima on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Olen kokenut, että niin kauan, kun en osaa hallita täysin tuota voimaa, se on paras pitää häkissä.
Meissä kaikissa asuu hyvyys ja pahuus, halusimme tai emme. Jokainen kykenee hyviin tekoihin, mutta halutessaan myös pahoihin. Ja kuten ympärillämme vellovasta maailmasta näemme, nuo pahat teot karkaavat herkästi käsistä. Kun antaa pahuudelle pikkusormen, se vie usein koko käden.
Monesti haluamme kostaa pahat teot ja maksaa samalla mitalla takaisin. Silmä silmästä, hammas hampaasta, periaatteella. Mutta onko se oikein? Olisiko parempi kääntää vaan toinenkin poski?
Oma voima on hyvä asia, kun sitä käyttää oikein ja ottaa vastuun teoistaan. Mutta väärin käytettynä sillä voi saada, paljon tuhoa aikaiseksi.
Voima ja valta sokaisevat. Ihmisiä voi hallita, manipuloida, käyttää hyväkseen ja lopulta myös tuhota.
Sodat eivät lopu sotimalla. Eikä viha katoa maailmasta, lietsomalla lisää vihaa.
Voimmeko pelastaa tämän maailman, käyttämällä omaa voimaamme hyviin tekoihin? Vai luisuuko, koko ihmiskunta takaisin pimeän puolelle ja tuhoaa lopulta, itse itsensä.
Käytänkö omaa voimaani tänään, hyvään vai pahaan? Sen päätöksen jokainen ihminen joutuu tekemään, ihan itse.
Anna sisäisen valosi loistaa 🌞🌷🤗🌷🌞
Laitetaan hyvä kiertämään 💫😍💫
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti