Nykyisin ajattelen, että sattumaa ei ole. Kaikki asiat elämässämme tapahtuvat, niin kuin on tarkoitettu ja juuri silloin, kun niiden on aika tapahtua. Olen kokenut kolme kertaa outoja etiäisiä, hetkeä aikaisemmin, kun läheinen ihminen on siirtynyt, täältä ikuisuuteen.
Oli keväinen perjantaipäivä. Siivosin koko aamun ja mielessäni pyöri hieman kriittisiä ajatuksia, jotka liittyivät appiukkooni. Meillä oli ihan hyvät välit, mutta tunsin kuitenkin usein, ettei hän erityisemmin pitänyt minusta. Hän oli sellainen töksäyttelijä ja usein hänen sanomisensa trikkeröivät minua.
No, joka tapauksessa monet tällaiset asiat pyörivät päässäni taukoamatta, siivotessani. Lopulta lähdin koiran kanssa metsään lenkille ja kesken lenkin päässäni itsepintaisesti pyörineet ajatukset yhtäkkiä, loppuivat kuin seinään. Se tuntui tosi oudolta, mutta jatkoin lenkkiäni, ehkä puolisen tuntia.
Kun palasin kotiin, puhelin soi melkein heti. Mieheni sisko ilmoitti, että appiukkoni oli ajanut puoli tuntia sitten kolarin ja menehtynyt saman tien. Aluksi tuli tosi syyllinen olo, niistä ikävistä ajatuksista, jota olin miettinyt. Mutta ymmärsin kyllä, etten minä sitä onnettomuutta aiheuttanut.
Tänään, kun olin aamulenkillä, partavedeltä tuoksuvan henkioppaani kanssa. Hän on nimittäin taas pörrännyt ympärilläni, jo pari päivää. Sain rantakalliolla päähäni kaksi välähdyksenomaista kuvaa appiukostani ja kehotuksen kirjoittaa tästä aiheesta.
Toinen outo tapahtuma liittyi kummitätiini. Hän kuoli samana keväänä kuin appiukkokin. Hän sai sydänkohtauksen ja vaipui sen jälkeen koomaan. Häntä pidettiin pari päivää hengissä, hengityskoneen avulla.
Oli tammikuinen pakkaspäivä. Olin tyttäreni kanssa pihamaalla lumessa peuhaamassa. Katsellessani punaisena hehkuvaa auringonlaskua, minulle tuli sellainen olo, että kummitätini on juuri kuollut. Kun menin sisälle, äitini soitti ja kertoi, että kummitätini oli hetkeä aikaisemmin irrotettu hengityskoneesta.
Kolmas tapaus liittyy isäni kuolemaan. Olin tulossa töistä kotiin ja kesken matkan alkoi ukkosmyrsky. Salamat leiskuivat pitkin taivasta ja vettä satoi ihan kaatamalla. Hetken päästä tummien pilvien keskelle ilmestyi aukko ja kirkkaat auringonsäteet osuivat autoni ikkunaan.
Kuulin aivan selvästi isäni naurahduksen, kun hän sanoi. Siellä alhaalla tulee vettä niskaan kaatamalla, mutta täällä pilvien yläpuolella paistaa aurinko 😉
Kun pääsin kotiin, veljeni ilmoitti, että isäni oli kuollut hetkeä aikaisemmin.
Kaikki kolme tapausta ovat olleet tosi mystisiä ja mieleenpainuvia. Ovatko ne pelkkää sattumaa, sitä voi jokainen itse mielessään miettiä.
Äitini kuoleman yhteydessä minulla ei ollut mitään ihmeellisiä tuntemuksia. Enemmänkin minusta tuntui, ettei hän ole edes kuollut, sillä yhteys häneen ei ole ollenkaan katkennut. Hän on täällä koko ajan ja näen hänet myös itsessäni. Mutta voihan tietysti olla niinkin, ettei äidin ja lapsen yhteys katkea koskaan. Ehkä se yhteys on ainutlaatuinen ja ikuinen.
Rauhallista viikonloppu kaikille 💛🌹🤗🌹💛
Anna hyvän kiertää 🔆😍🔆
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti