Galaktista huumoria

 

Aurinko kurkkii pilvien takaa ja häikäisevä lumivaippa peittää taas pellot ja pientareet. Pakkanenkin paukkuu nurkissa, eikä keväästä ole enää tietoakaan. Näin se ympärillämme pyörivä maailma muuttuu hetkessä ja elää elämäänsä, eikä se meiltä lupaa kysele.

Voin nähdä maailmassa sotaa, vihaa ja pelkoa, tai kulkea ajatuksissani toisesta portista. Siitä, jonka takana vallitsee ilo, valo, rauha ja rakkaus.

Näen kaksi maailmaa rinnakkain. Tässä vanhassa joudun vielä elämään ja kulkemaan, halusin tai en.

Mutta se uusi häämöttää jo tuolla kaukana, valoisan portin takana.

Tämä vanha maailma kahlitsee ja yrittää pitää meidät pieninä ja mitättöminä. On paljon sanoja, joita ei saa sanoa, sillä ne eivät ole niitä oikeita.

On asioita, joista ei saa puhua, eikä varsinkaan laskea leikkiä. Galaktisen huumorin viljely ei ole suotavaa, sillä elämä on totisinta totta, eikä se ole todellakaan leikin asia.

Otsa kurtussa ja suu supussa, sinun pitää elämäsi polkua vaeltaa tai muuten ei kunnian kukko laula. Älä hymyile, et saa olla iloinen. Maailmassa kaikki on päin hanuria, käyttäydy sen mukaisesti. Tai muuten maailma tai ainakin, jotkut ihmiset, palauttavat sinut takaisin ruotuun. Siihen vanhaan tuttuun, turvalliseen, sekasorron maailmaan. Sillä kaikenlainen muutos parempaan, on suorastaan kauhistuttavaa.

Muuten kävis, muttei käy. Jos haluan hymyillä, nauraa tai vaikkapa, leikkiä sanoilla, niin sen myös aion tehdä. Sitä vapautta, minulta ei voi kukaan riistää.

Jos haluan levittää ympärilleni iloa ja valoa, niin sitä ei kukaan voi kahlita. Se pursuu silmistäni ja sielustani, pystyitte sitten ottamaan sitä vastaan, tai ette.

Olen jo loikannut rotkon yli, eikä takaisin ole paluuta. Voin puhua vapaasti omaa totuutta, sillä uudessa maailmassa, ei ole rajoja, eikä kahleita.

Tämä vanha maailma, ei enää minua kiinnosta. En halua riidellä enkä taistella. En ottaa osaa sotaan, sortoon ja julmuuteen, enkä varsinkaan mihinkään, tyhjänpäiväiseen turhuuteen. 

On jo aika päästää irti peloista ja vihasta. Ja tämän julman maailman kahleista. Ei niitä, enää tarvita. Joten, anna valosi loistaa, missä ikinä sitten kuljetkaan.

Mene luontoon ja kuuntele puiden puhetta, ne ovat vanhoja ja viisaita. 

Ne eivät poukkoile sinne tänne, vaan katselevat maailmaa, omassa rauhassaan.

Ne hyväksyvät kaiken sen mitä eteen tulee, eivätkä toisiaan turhaan syyttele.

Ehkä meidän olisi aika ottaa oppia heiltä, vanhoilta elämän puilta.

Ja olla armollisia itsellemme, sekä toisillemme.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille 🌞🌲🌷💖🌷🌲🌞

Anna hyvän kiertää 🌸💛🌸💛🌸💛🌸

T: Merja