"Kanavointiharjoitus"




Olen aina silloin tällöin ottanut luonnoskirjan eteeni ja harjoitellut kanavointia. Tekstiä kyllä tulee, mutta onko se kotoisin omasta mielikuvituksestani, vai jostain muualta, siitä en voi mennä takuuseen. Tämä on minulle uutta ja otan sen leikin kannalta. Joten lue tämä seuraava teksti, suolarakeiden kera ja ota siitä vain se, mikä resonoi.


24.4.2024 Arcturuslaiset

Katsokaa taivaalle aina, kun voitte ja toivokaa parempaa aikaa. Uskokaa, niin kuin se olisi jo täällä. Näin se toteutuu.

Tehkää tekoja olojen parantamiseksi, oikeita tekoja, sydämellisiä tekoja.

Nauttikaa elämästä, se on oikein. Kukaan ei voi sitä teiltä pois viedä.

Kannatelkaa toisianne tilanteiden yli. Yhdessä olette vahvoja, eikä kukaan sorru elon tiellä.

Me tuemme teitä täältä, koko ajan. Ei teillä mitään hätää ole. Olette turvassa aina, vaikka maailmassa, mitä tapahtuisi. 


Kaikki menee hyvin, niin kuin on tarkoitettu. Jokainen teko ohjaa teitä eteenpäin. Ja mitä enemmän teette hyviä tekoja itsellenne ja toisillenne, sitä paremmin matka edistyy.

Olkaa siis siskoja ja veljiä toisillenne ja kulkekaa käsi kädessä, uutta maailmaa kohti.

Se näkyy jo täältä, vaikka te ette sitä näe. Se rakentuu energiatasolla, koko ajan. 

Pysykää hyvissä värähtelyissä, niin paljon kuin mahdollista. Se auttaa, teitä ja meitä, pääsemään eteenpäin.

Olette suojassa. Kulkekaa rauhassa. Ette ole yksin.



No, eipä siinä mitään ihmeitä ollut, selvää pässinlihaa, ainakin minulle, joten päätin julkaista sen. Eihän tuosta kenellekään mitään haittaa ole.

Olen aika skeptinen kaikkien näiden "ufojuttujen" kanssa ja suolarakeita kuluu niin paljon, että kohta verenpaineet nousee pilviin.

Ei näitä hulluja juttuja, voi pureskelematta niellä 😉

Aurinkoista viikon jatkoa 🧡🌼🌈🌼🧡

Anna hyvän kiertää 🍀💐🍀

T: Merja










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti