Luomisen tuskaa

Sanoja pulpahtelee tajuntaani. Ne alkavat kietoutua toisiinsa ja hetkessä niistä muodostuu lauseita. Maailmassa sanoja riittää, mutta muodostuuko niistä mitään järkevää tai julkaisukelpoista. Siinäpä pulma, joka aiheuttaa välillä suunnatonta luomisen tuskaa.

 

Olen päättänyt kymmeniä kertoja, että lopetan tämän blogin kirjoittamisen, koska ego sanoo, että tästä ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Onko järkeä hakata, joka päivä, päätänsä seinään ja yrittää taistella epätoivoisesti, tuulimyllyjä vastaan?

Selkäni takana urputtava ego keksii tuhansia syitä, heittää hanskat tiskiin.

Mutta joku voima universumissa, pakottaa jatkamaan, halusin tai en. Se työntää tajuntaani otsikon, etsii oikeat kuvat Pixabaysta ja alkaa rakentaa tarinaa niiden ympärille.

Siinä vaiheessa on aina pakko sanoa, että ok, vie sinä minä vikisen. Kuka tai mikä on se, joka ajatuksiani ohjaa? Siitä minulla ei ole tällä hetkellä harmainta aavistusta. Mutta ehkä se joskus vielä selviää.

Usein, kun saan jutun kirjoitettua ja tarkastelen sitä, ihmettelen itsekin, että olenko minä tuon kirjoittanut. Ja mistä nuo kaikki ihmeelliset kuvat oikein tulevat? En ymmärrä useinkaan kirjoittaessani niiden tarkoitusta. Se saattaa aueta minulle vasta jälkeenpäin. 

Niin kuin se eilinen leppäkertun kuva jutun lopussa. Leppäkerttu liittyy Neitsyt Mariaan. Se tuo onnea ja iloa surun keskelle. Leppäkerttu voi auttaa sinua näkemään maailman kauneuden ja ihmeellisyyden, aivan kuin katselisit maailmaa lapsen silmin.

En todellakaan tiennyt sanaakaan tuosta, silloin kun valitsin sen kuvan. Mystistä 🤔

Luin koko eilisen päivän Dolores Cannonin kirjaa, vapaaehtoisten kolme aaltoa ja uusi maailma.

Kirja on herättänyt minussa paljon outoja ajatuksia ja saanut jotkut aikaisemmin tapahtuneet asiat, loksahtelemaan paikoilleen. 

Maailma on täynnä kuvia, sanoja, symboleja ym. jotka alitajuntamme poimii, vaikka emme siinä hetkessä ymmärrä niiden tarkoitusta. Ne saattavat avata, joskus paljon myöhemmin, portteja ja lukittuja ovia, sielumme sopukoihin. Vaikutamme jatkuvasti kanssaihmisiimme monin tavoin, vaikka emme itse edes tiedosta sitä.

 

Kaikella on, joku tarkoitus. Mitään ei tapahdu turhaan. Elämä on mystinen seikkailu, alusta loppuun asti.

Luen kirjan loppuun ja katson saanko, joku päivä raavittua siitä kasaan jutun. Sillä olen lukiessani törmännyt asioihin, joita myös itselleni on tapahtunut. 

Toisten ihmisten kanavointeja lukiessa tai kuunnellessa, on tullut usein oivallus. Tuossa ei ole mitään uutta. Kaikki tuo tieto on jo, minun sisälläni. 

Kaikki vastaukset löytyvät, sinun itsesi sisältä. 

Aurinkoista kevätpäivää kaikille 🌞🌹🌼🌹🌞

Kulje valossa ja rakkaudessa 💖🤗💖

Annetaan hyvän kiertää 😇

T: Merja