Heräsin viime yönä klo. 1.11 ja sain sen jälkeen tämän kyseisen viestin tajuntaani. Vielä tulee aika, jolloin puut puhuvat ja taivas aukenee, eikä siihen ole enää kauan aikaa.
Ehkä ne ovat vain sanoja sanojen joukossa, sillä onhan näitä outoja lauseita minulle ennenkin, henkioppaitteni taholta syötetty.
Ovathan puut meille puhuneet jo aikojen alusta asti tai ainakin niille ihmisille, jotka niiden puhettaan pysähtyvät kuuntelemaan.
Minäkin käyn joka päivä lähimetsässä puita halailemassa ja nauttimassa niiden rauhoittavasta energiasta.
Rakastan lähimetsäämme, jossa suuret, jyhkeät kuuset luovat varjojaan sammaloituneiden polkujen ylle. Kaikki isot kivetkin ovat peittyneet niin tiiviisti sammalhuntuun, että ne ovat kuin jättimäisiä, vihreitä kuulia.
Palokärki on hakannut nokallaan suuria koloja, myrskytuulen kaatamiin jyhkeisiin kuusivanhuksiin. Ja tikka on tehnyt pesänsä, pystyyn kuivuneeseen kelopuuhun.
Tässä metsässä on turvallista poikasten kanssa asustella ja viettää rauhaisaa tikanelämää. Sillä kukaan muu ihminen minun lisäkseni, tuskin sinne koskaan eksyy.
Puiden välissä risteilee vain eläinten tallaamia polkuja.
Onneksi tätä vanhaa metsää ei ole vielä maan tasalle kaadettu, eikä metsäkoneella rumaksi runneltu. Niin kuin on tehty suurimmalle osalle metsistä, tälläkin kylällä.
Ennen ihmiset osasivat metsiään hoitaa, harventaa ja arvostaa, mutta nykyisin kaikkialla on vain karun näköisiä aukkohakkuita. Niihin ei jätetä usein edes linnuille laulupuuta, tai jos jätetään, niin sekin kaatuu, ensimmäisen myrskyn tullessa.
Eivät ihmiset rahanahneudessaan puiden kuiskauksia kuuntele, eivätkä äitimaan valituksesta välitä. Raha on se, joka heille puhuu ja sitä ääntä kaikki ovat valmiita kuuntelemaan. Sulosointuista setelien kahinaa. Olen pahoillani kohtalostasi, äitimaa.
Mukavia kevätpäiviä metsän siimeksessä 🌲💖🌲
Annetaan hyvän kiertää 🌸🍀🌸
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti