Luontokato

Kävin yhtenä päivänä katsomassa entistä sammalmetsää. Sitä, jonka metsäkoneet keväällä kaatoivat maan tasalle, vaikka linnuilla oli juuri pesimärauha. Mutta mitäpä ne isot metsäyhtiöt linnuista tai muistakaan eläimistä välittävät. Raha on ainoa asia, joka heitä kiinnostaa. Luonnosta viis.

Näiden sammalkivien päällä kävimme usein koirani kanssa metsäretkellä ja ihailimme tuuheaa, vanhaa kuusimetsää ja sen sammaleisia polkuja.

Nyt paikka on täysin kuollut ja auringossa kulottunut. Siellä ei ole enää mitään elämää, eikä mitään vihreää.

Ei edes sammaletta kivien päällä. Sekin on palanut ruskehtavaksi ja kuivaksi korpuksi.

Metsän kaatamisen myötä katosivat linnut, oravat ja kaikki hyönteiset ja eliöt, jotka asuivat kostean sammaleen alla ja päällä.

Hakkuuaukko haisee metsäkoneesta valuneelle öljylle tai ties mille. Luonto on kuollut ja energia kadonnut. Eipä siitä enää kuvaa viitsinyt ottaa.

Haluan muistaa paikan mieluummin tämän näköisenä. Elävänä, kauniina, varjoisana kuusimetsänä. 

Ymmärrän kyllä, että puita pitää kaataa, mutta ehkä sen voisi tehdä toisellakin tavalla. Esi-isämme arvostivat ja kunnioittivat luontoa ja hoitivat metsiä, harventaen ja rakkaudella. 

Me nykyiset sukupolvet tuhoamme kaiken, rahan takia, emmekä edes ajattele sitä, että uuden metsän kasvaminen hakkuuaukkoon, kestää melkeinpä ihmisiän.

Rakastan luontoa, luonnontilassa olevia metsiä ja niittyjä.

Meillä on asuinpaikkana, kaunis, tuhansien järvien maa. 

Aiommeko tuhota sen kokonaan, vai voisimmeko kenties jättää jälkeemme, jotain hyvää ja kaunista, myös tuleville sukupolville.

Sillä heissä on tulevaisuus.

🌼🌲💖🌲🌼

Aurinkoisia kesäpäiviä 🌺

Anna hyvän kiertää 😇

T: Merja