Olen maailmankaikkeuden vaeltaja, mutta maallinen tomumaja, kiinnittää minut paikkaan ja aikaan, vaikka muualle kaipaan.
usein seikkailemaan lähden.
Varsinkin silloin,
kun taivaalla näen tähden.
Hämärässä majassani,
ylläpidän valoani.
Se usein kirkkaana roihuaa
ja valaiseen synkkää maailmaa,
mutta toisinaan se kipinä, on hädin tuskin näkyvä.
Joskus suru tuleen puhaltaa
ja saa sen melkein sammumaan,
mutta pienen pieni kipinä,
ei periksi anna ikinä.
Vaikka olen taivaan vaeltaja, niin tämä nykyinen aikajana,
pitää minut täällä, telluksemme päällä.
ja pienen pientä onnen murua,
saa kivien alta etsiä,
ja pitkin pimeitä metsiä.
Ei aurinko aina täällä paista,
eikä tahmea meno hyvältä maista,
mutta oppiläksyt opettaa,
että kesken ei saa lopettaa.
On loppuun asti mentävä,
sillä se on meidän tehtävä,
ja joskus vielä se päivä koittaa,
kun valo vihdoinkin,
pimeyden voittaa.
Sitä odotellessa, lämmittelen taloani ja pidän yllä valoani. Sen annan usein muillekin loistaa ja toivon, että ihmiset sitä, eteenpäin toistaa.
Niin, että valo lopulta täyttää, jokaisen sielun ja sydämen.
✨Läpi tuiskun ja tuulen,
tähtien kutsun kuulen✨
Mukavaa syyskuun jatkoa
🍂🍄🍂
Anna valosi loistaa
🌟🤗🌟
Laita hyvä kiertämään
🐛🍏💛🍎🐛
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti