Outoja oivalluksia

Sanotaan, että aika on illuusio. Miettiessäni sitä ja talviaikaan siirtymisen kommelluksia, alkoi päähäni tupsahdella outoja ajatuksia. 

Yleensä, kun ihmiselämässä sattuu jotain mukavaa, aika lentää kuin siivillä ja vastaavasti ikävät tapahtumat tuntuvat kestävän, joskus ikuisuuden.

Mutta tällä viikolla asiat ovat olleet juuri päinvastoin.

Mukaviin juttuihin on ollut aikaa loputtomasti ja epämiellyttävät kokemukset ovat kiitäneet ohi silmänräpäyksessä.

Se on ollut todella mystistä. 

Kun tarkemmin ajattelee, niin niinhän sen pitäisi oikeasti ollakin. Mutta tämä ihmiselämä on, jostain syystä, kaikin tavoin pilattu ja tehty meille ikäväksi kokemukseksi. Ja niissä iän ikuisissa oppiläksyissäkin, joudumme jatkuvasti rypemään kauemmin kuin haluaisimme.

Mutta toivottavasti maailma keikahtaa takaisin oikeille raiteille, aikakäsityksen muuttuessa ja saamme tulvaisuudessa nauttia kaikista mukavista asioista, ilman aikatauluja.

Toinen asia, joka tuli mieleeni, liittyy siihen, että olen tällä viikolla kuullut, monta kertaa, outoja ääniä kotonani.

Eilen viimeksi, kun olin yksin sisällä, kuulin aivan selvästi, koiran tassujen rapinaa toisesta huoneesta.

Ajattelin, että mieheni päästi koiran sisälle, mutta kun menin katsomaan olohuoneeseen, huomasin, että koira istuikin pihamaalla.

Tämä sama juttu on toistunut tällä viikolla monta kertaa ja se toi mieleeni aikaisemmat tapahtumat.

Olin kesällä koiran kanssa metsälenkillä, kun kuulin aivan selvästi, että koira juoksee selkäni takana niin, että puskat rutisevat.

Yritin väistää sitä polulla, mutta sitten huomasinkin, että koirahan menee tuolla kaukana edessäni.

Ajattelin silloin, että ne äänet aiheutti, joku edesmennyt koirani, mutta nyt olen kuullut monen ihmisen kertovan, että heidän lemmikkinsä astraalimatkailevat.

Ja luultavasti tämä meidän Velho poikakin tekee niin, vaikka en ole sitä aikaisemmin ymmärtänyt.

Seuraava outo oivallus liittyi kehooni, joka on jatkuvasti näiden voimakkaiden energioiden pommituksessa.

Minulla on ollut aina aika paljon luomia ja iän myötä niitä on tullut lisääkin, mutta viimeisen vuoden aikana, luomet ovat alkaneet jostain syystä kadota.

Niistä irtoilee "palasia" ja ne pienenevät, vaalenevat ja  katoavat lopulta kokonaan. 

Siis tekevät, jotain aivan päinvastaista, kuin voisi odottaa. Ihmettelen kyllä suuresti, mitä meidän kehoille oikein tapahtuu?

Muuttuko kehomme jotenkin ihan toisenlaiseksi, tämän maailmassa tapahtuvan muutoksen myötä.

Onko sisälläni sittenkin se lisko, joka luo nahkaansa niin, että suomut vaan putoilevat.

Ja jonkun ajan kuluttua, iän myötä, ryppyiseksi norsunnahkaksi muuttunut ihoni, onkin sileä ja pehmoinen, kuin vauvan peppu.

Olisihan se aika hienoa, jos kehomme alkaisi nuorentua ja parantua, sen sijaan, että se iän myötä vaan rapistuu.

Minkälainen vaikutus näillä auringosta tulevilla päivityksillä, tai valokoodeilla on kehoomme, se jää nähtäväksi.

Tällä hetkellä maailmassa tapahtuu monenlaisia outoja juttuja ja uskon, että tulevaisuudessa, kaikki on mahdollista. 

Mukavaa viikon jatkoa 🐾🐛💖🐛🐾

Anna valosi loistaa 🌸🤗🌸

Laita hyvä kiertämään 💖💐💖💐💖

T: Merja