Yhtäkkiä näin tien laidassa, mustan läiskän, joka kulki aivan maata pitkin.
Se oli noin metrin pituinen ja parikymmentä senttiä leveä.
Se lipui eteenpäin ja katosi lopulta ojan yli, synkkään kuusimetsään.
Ajattelin ensin, että mielikuvitus tekee taas tepposiaan ja näen olemattomia, mutta kun koirani alkoi käyttäytyä kummallisesti, niskavillani nousivat pystyyn.
Se tuijotti minua, epäilevän näköisenä, eikä suostunut liikkumaan eteenpäin.
Tuntui aivan siltä, kuin joku olisi seisonut takanani, mutta kun vilkuilin ympärilleni, niin eihän siellä ketään ollut.
Kysyin koiralta, että mitä nyt, mutta se vaan tuijotti ja kuunteli.
Muutaman minuutin päästä sanoin, jatketaanko matkaa ja koira lähti lopulta liikkeelle.
Lenkki jatkui normaaliin tapaan metsätietä pitkin ja päästin koiran irti.
Se kulki edelläni, mutta pysähtyi aina vähän matkan päähän ja katsoi, että seuraan varmasti perässä.
Yleensä Velho painelee tukka putkella pitkin metsää ja viis välittää siitä, mitä minä puuhailen, mutta tällä kertaa se tarkkaili jotain.
Mietin oliko musta varjo todellinen, vai kuvittelinko vaan kaiken.
Näen harvoin epämiellyttäviä tummia energioita, enkä osaa pelätä niitä, koska kuvittelen, ettei niitä edes liiku ympärilläni.
Sain vastaukseksi, että kyllä niitä liikkuu aina valopäiden ympärillä.
Suojelijamme pitävät ne vaan yleensä loitolla, emmekä useinkaan edes huomaa niitä.
Valo vetää pimeyden porukkaa puoleensa ja koko loppumatkan minusta tuntui, että joku tumma energia kulki selkäni takana. En pelännyt sitä, mutta tunsin aivan selvästi, ettei se ollut mikään, hyvä metsänhenki.
Ehkä verho henkimaailmaan on todellakin, tällä hetkellä, vain ohuen ohut ja sieltä saattaa tulla visiitille odottamattomia vieraita, mutta ei ole syytä pelkoon, sillä valo päihittää kyllä pimeyden, mennen tullen.
Mukavaa halloween viikonloppua
🎃🤗🎃
Anna valosi loistaa, missä ikinä kuljetkaan 🌟💖🌟💖🌟
Anna hyvän kiertää 💜🌞💜
T: Merja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti