Tyhjäpäistä taidetta

 


Välillä, kun ajatukset ovat takkuilleet, olen keskittynyt "tyhjäpäisen taiteen" tekoon ja siitä on syntynyt, näin aluksi, tällaisia pilkullisia kuvia. 

Näitä maalatessa ei ole tarvinnut paljon ajatella, kunhan on vaan tökkinyt erivärisiä pilkkuja toistensa viereen.

Valokuvat ovat kyllä ihan surkeita ja epäselviä, mutta ehkä niin on parempi. 

Eipähän ainakaan jokainen epämääräinen ja väärään kohtaan roiskaistu väriläiskä, pistä niin pahasti silmään.

Vanhoista cd-levyistä on ihan kiva tehdä kaikenlaista taidetta ja niitä roikkuu meillä tuolla pihamaallakin, pitkin puiden oksia, rastaiden karkoittimina, sekä aurinkosieppareina.

Muutenkin cd-levyt ovat siitä mukavia, että ovat sen verran pieniä, ettei niiden maalaamiseen mene niin paljon aikaa, eikä pääse motivaatiokaan loppumaan kesken.


Muutaman isommankin pilkkukuvan olen maalannut, mutta nämäkin on tehty varastosta löydetyille lattialaatoille, eikä oikeille taulupohjille. 

On tämä taideharrastus, taas pitkän tauon jälkeen niin alkuvaiheessa, että tulee sössittyä jatkuvasti, enkä ole vielä viitsinyt tuhota kunnon taulupohjia. 

Niiden tuhoamisen aika on sitten myöhemmin.

Mutta tarvitseeko sitä maalaamisessa tai askartelussa yleensäkään, tehdä mitään niin, kuin oppikirjoissa opetetaan.

Jokainen voi säveltää mielensä mukaan ja käyttää kaikenlaisia kierrätysmateriaaleja taiteensa tekoon.


Tuleepahan samalla vähennettyä jätteen määrää maailmassa, vaikka kyllähän nämäkin teokset saattavat löytää, jonkun ajan päästä, tiensä takaisin roskapöntön uumeniin.

Tuskin näitä ikuisesti jaksaa katsella, eikä kai se ole tarkoituskaan.

Pikkuhiljaa, kun maalaustaidot toivottavasti kehittyvät, vanhemmat tuherrukset alkavat näyttää silmissä siltä, että niistä on paras päästää vaan irti.

Maalaaminen ja askartelu on ihan mukavaa puuhaa, kun vielä oppisi tekemään sitä niin intuitiivisesti, ettei välittäisi lopputuloksesta, vaan tärkeintä olisi enemmänkin, tekemisen riemu.

Roiskisi vaan maalia sinne tänne ja katselisi sitten ihmeissään, että wau, tällainenko siitä tuli. Onpas hieno, minäkö tuon sain aikaan.


No, siihen minulla taitaa olla vielä hieman matkaa, tuppaa tuo sisäinen kriitikko, olemaan näistäkin tekeleistä, vähän eri mieltä. Eikä ihan vähänkään 😉



Aurinkoista ja mukavaa uutta viikkoa 
🌈🤗🌈

Maalaa maailmasi niillä väreillä, joilla itse haluat 🎨😍🎨

Anna hyvän kiertää 🐾💖🐾

T: Merja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti